Hei,tein silleen tyhmästi, että harrastin suuseksiä antavana osapuolena tuntemattoman miehen...

Hei,
tein silleen tyhmästi, että harrastin suuseksiä antavana osapuolena tuntemattoman miehen kanssa ilman kondomia. Akti kesti aika vähän aikaa eikä hän lauennut suuhuni, mutta tautiriski lienee silti olemassa. Olen sittemmin käynyt testeissä ja kaikkien tautien kohdalla näytti negatiivista, mutta ilmeisesti ainakaan herpestä ei voi testata oireettomana? Eli toisin sanoen minulla saattaa olla piilevä herpes jota voin tartuttaa eteenpäin enkä mitenkään voi tarkistaa asiaa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa kuulla, että olet käynyt seksitautitesteissä suojaamattoman seksikontaktin jälkeen. Se on vastuullista toimintaa, joka osoittaa, että huolehdit seksuaaliterveydestäsi.

Herpes on erittäin yleinen virus ja hyvin monet meistä kantavat sitä. Osalla se on aina oireeton ja osalla oireilee. Kuten totesit, herpestä ei testata oireettomilta. Herpes voi tarttua myös oireettomana, mutta helpoiten silloin, kun rakkula on muodostunut. Kondomikaan ei suojaa täysin herpekseltä. Herpes on siis sellainen virus, jolta on haastavaa suojautua ja välttyä.

Suurella osalla ihmisistä on joko 1-tyypin tai 2-tyypin herpes. 1-tyypin herpeksestä puhutaan huuliherpeksenä ja 2-tyypin viruksesta genitaaliherpeksenä. Kuitenkin genitaaleissa voi olla huuliherpestä ja toisin päin, huulissa genitaaliherpestä. Etenkin huuliherpes on tavallinen ja helposti tarttuva, se oireilee useimmilla ihmisillä jossakin vaiheessa elämää. Herpes ei estä elämästä normaalia elämää ja nauttimista seksistä sekä läheisyydestä.

Jos herpes alkaa oireilemaan, seksistä on ihan hyvä pidättäytyä, kunnes rakkulan saa hoidettua. Hoitona on apteekista saatavat lääkkeet ja voiteet. Uuden ja satunnaisten kumppaneiden kanssa on hyvä käyttää aina kondomia. Seksitaudit tarttuvat myös suuseksissä. Voit lukea seksitaudeista lisää täältä. 

Neuvonnan tiimi