Hpv

Olen 50v ja aloin seurustella 25v avioliiton jälkeen. Mies on 40. Hän sanoi, että on sairastanut hpv.n 9 v sitten. Mitä on tartuntariski nyt?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. HPV eli ihmisen papilloomavirus on niin yleinen, että sitä pidetään etenkin nuorilla aikuisilla aivan tavallisena löydöksenä, sillä noin 80% kaikista seksielämänsä aloittaneista saa HPV-tartunnan jossain vaiheessa elämäänsä. Papilloomaviruksen tunnetuista yli sadasta alatyypistä n. 40 esiintyy sukuelinten limakalvoilla ja iholla, mutta näistäkin osa on harmittomia. Useimmat eivät tiedä saaneensa HPV-tartuntaa ja kehon oma immuunipuolustus parantaakin sen ilman hoitoa parin vuoden kuluessa.

Mikäli seurustelukumppanisi on sairastanut HPV:n aiheuttaman tulehduksen 9 vuotta sitten, on hyvin todennäköistä, että hänen kehonsa on parantanut sen itse jo parin vuoden kuluessa tartunnasta. Jos tulehdus on ollut oireellinen eikä ole hävinnyt itsekseen on myös mahdollista, että kumppanisi on saanut tartunnan taltuttamiseen lääkettä tai hoitoa. Oletko keskustellut kumppanisi kanssa siitä miten tartunta tuolloin todettiin ja hoidettiin?

Yleensä ajatellaan, ettei seksissä HPV:n vuoksi tarvita erityistä suojautumista, mutta suojaamattomassa seksissä on myös muiden seksitautien riski. Siksi etenkin uusissa suhteissa olisi hyvä, että molemmat kävisivät maksuttomissa seksitautitesteissä ennen kuin kondomista luopumista mietitään. On hyvä myös muistaa, että vaikka olisikin sairastanut HPV-tulehduksen, on HPV:n alatyyppejä niin paljon, että uuden eri alatyypin aiheuttaman tulehduksen riski on aina mahdollinen. HPV tarttuu niin herkästi, että kondomin käyttö ei välttämättä täysin suojaa tartunnalta, mutta vaikka HPV tarttuukin suojaamattomassa seksissä, ei sitä yleisyytensä vuoksi pidetä varsinaisena seksitautina.

Luotettavaa lisätietoa papilloomaviruksesta löydät esimerkiksi Naistalon artikkeleista.

Jarna Rintaniemi & Maria Vihlman