Kielteisen kehonkuvan ja herkän siemensyöksyn vaikutukset seksin määrään

Moi! Ollaan oltu mieheni kanssa nyt yhdessä pari vuotta. Nyt parin vuoden kohdalla seksi on alkanut jäämään suhteesta pois ja seksiä harrastetaan vaan muutaman kerran kuussa. Syinä tähän voi olla se että pidän itseäni lihavana enkä tykkää olla alasti ja miehellä ongelmana on se että menee vain minuutti tai kaksi kun hän tulee. Mitä pitäisi tehdä? Ollaan yritetty että lopetetaan juuri ennekuin mies tulee mutta ei siitä ei ole ollut hyötyä. Seksi ei tunnu minusta enään miltään.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On yleistä, että seksin määrä vaihtelee elämän aikana. Monesti alkuhuuman tasaannuttua seksin määrä saattaa hieman vähentyä, toki tilanteissa on yksilöllisiä eroja. Seksin määrän vähentymiseen voi vaikuttaa heikentävästi myös muun muassa mainitsemasi kehonkuvaan tai siemensyöksyn herkkyyteen liittyvät seikat. Kuvaamasi tuntemukset ovatkin tuttuja myös muille.

Millaiset tekijät voisivat palauttaa seksin harrastamisen mielekkyyden? Säilyttäkää ne tekijät, jotka toimivat seksissänne ja lisätkää sellaisia seikkoja, jotka voisivat auttaa teitä. Herkkää siemensyöksyä voi yrittää säädellä mainitsemallasi tauottamistekniikalla tai harjoittamalla lantionpohjanlihaksia. Myös puuduttava liukuvoide tai puuduttavaa liukuvoidetta sisältävä kondomi saattaa hidastaa siemensyöksyn tulemista. Tarvittaessa lääkäri osaa neuvoa tarkemmin miehellesi sopivia auttamiskeinoja.

Mahdollisen yhdyntäkeskeisyyden sijaan voi pohtia muitakin molemmille sopivia seksitapoja. Esimerkiksi käsillä, suulla tai seksivälineillä on mahdollista jatkaa sinun hyväilemistäsi, jos siemensyöksy tulee nopeasti aloittamisen jälkeen. Vaihtoehtona on sekin, että tyydytätte ensin sinut mieleisilläsi hyväilytavoilla ja sitten siirrytte yhdyntään. Tällöin ei haittaa, vaikka laukeaminen tapahtuisi nopeasti.

Kielteinen kehonkuva voi vaikuttaa itsetunnon lisäksi suhteen hyvinvointiin. Miehesi varmasti pitää sinusta sellaisenaan, tärkeintä on, että sinäkin suhtautuisit kehoosi lempeästi. Kriittisyyden sijaan voit yrittää pohtia, millaisia asioita kehosi sinulle mahdollistaa. Kaikenlaisilla kehoilla voi kokea ja tuottaa seksuaalista nautintoa. Ulkonäkö ei ole ratkaisevin tekijä seksuaalisen nautinnon saamiselle.

Olisi tärkeää keskustella avoimesti kummankin tunteista ja toiveista. Tilanteen käsittelemiseen on mahdollista saada apua myös ammattilaiselta. Sekä kehonkuvaan että siemensyöksyyn liittyvät asiat voi ottaa puheeksi esimerkiksi seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin vastaanotolla. Löydätte yhteystiedot täältä.

Neuvonnan tiimi