Kivesten hyväily suulla

Haluaisin opastaa kumppaniani kuinka hyväillä kiveksiä seksissä. Ongelma tässä on se, että en itse tietenkään esimerkiksi suulla ole voinut sitä itse itselleni tehdä. Kasseja voi tietenkin nuolla, mutta onko esimerkiksi pallien imemisessä tai suulla muuten hyväillessä jotain erityistä mitä tulisi pitää mielessä? Turvallisuus on tietenkin ensisijaisen tärkeää ! 🙂 Kivekseni riippuvat myös kiihottuneessa tilassa aika paljon, en tiedä vaikuttaako se tähän asiaan mitenkään.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kivesten hyväilystä on lupa fantasioida ja moni muukin toivoo saavansa osakseen suulla tehtyjä hyväilyjä. Kaikenlaiset kehot ja kivekset pystyvät tuntemaan nautintoa. Mitään erityistä tekniikkaa ei kivesten hyväilyyn kuitenkaan ole. Hyväilyistä saatu mielihyvä riippuu lähinnä kokijasta itsestään.

On hienoa, että haluaisitte edetä turvallisesti hyväilyissänne. Sopiva hyväilytapa löytyy vain yhteisesti kokeilemalla. Harjoitellessa on hyvä kuulostella tuntemuksiaan ja sanoittaa toiselle, mikä tuntuu hyvältä ja mitä kannattaa välttää. Kiveksiä voi esimerkiksi suukotella erilaisia voimakkuuksia käyttäen. Kiveksiä ei ole pakko imeä kauttaaltaan, jotkut voivat nauttia vain jonkin tietyn kohdan imemisestä. Lisäksi kieltä eri tavoin liikuttelemalla saattaa kokea mielihyvää.

Kiveksien hyväilyyn voi ottaa mukaan myös esimerkiksi kädet. Erilaisia kosketustapoja, kuten sivelemistä, hieromista tai hellää puristamista voi testata vaihtelevin voimakkuuksin. Käsillä tai suulla voi hyväillä kivesten lisäksi esimerkiksi sisäreisiä tai välilihaa. Mukaan hyväilyihin saa halutessaan ottaa myös seksivälineitä.

Niin kauan kuin kosketustavat tuntuvat molemmista miellyttäviltä, voi toimintaa jatkaa. Kehoaan kannattaa kuunnella, joten jos jokin tuntuisi epämukavalta tai sattuisi, on hyvä miettiä vaihtoehtoisia hyväilytapoja. Muutoin vain mielikuvitus on rajana erilaisia hyväilytapoja keksittäessä. Turvallisesta suuseksistä löydätte enemmän tietoa täältä.

Neuvonnan tiimi