Kolhujen välttäminen suuseksissä

Puhuimme poikaystävän kanssa, kuinka voisin kosketella häntä. Olemme olleet vasta vähän aikaa yhdessä, ja kaikki on uutta. Hän tahtoisi, että pussailisin pippeliä ja alkaisin imeä sitä. Haluan, että hän nauttisi kosketuksestani. Jännittää, etten vain kolhisi hampaillani pippeliä imiessäni. Kuinka voin välttää sen? Eikö ole iso vaara, että hammas tekisi kipeää?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mukavaa, että haluat ottaa huomioon toisen nautinnon suuseksissä. Ymmärrettävästi tuoreessa suhteessa voi jännittää kaikki uudet asiat. Monesti jännitys onneksi laantuu, kun tuntee toisen paremmin ja yhteistä elämää on enemmän takana. Mitään väärää tapaa hyväillä toista ei ole, joten seksitilanteissa on mahdotonta erehtyä. Tärkeintä on, että hyväilyt tuntuvat molemmista miellyttäviltä.

Suuseksissä ei ole pakko ottaa koko pippeliä suuhun, jos hampailla kolhiminen mietityttää. Pippeliä voi ensin hyväillä esimerkiksi kielellä, suukottelemalla tai imemällä terskaa. Myös sormien ja käsien avulla voi tuottaa nautintoa toiselle suuseksin aikana. Jos tuntuu siltä, että haluaisi ottaa peniksen suuhun, voi varovasti testata, miltä tilanne tuntuu. Suuseksissä suositellaan käytettäväksi kondomia, joten jos hampaat sattuisivat kolhaisemaan penistä, saa penis hieman suojaa kondomista. Hampaiden osuminen pippeliin voi tuntua ikävältä, mutta tätä ei kannata pelätä etukäteen. Seksin aikana voi tapahtua kommelluksia tai pieniä vahinkoja, mutta tämä kuuluu elämään ja asiaan kannattaa suhtautua rennosti ja huumorilla.

Edetkää rauhallisessa tahdissa ja keskustelkaa toiveistanne sekä huolistanne. Yhdessä löydätte sopivan tavan suuseksin harrastamiseen. Toivottavasti saatte monta onnistumisen kokemusta. Lisää tietoa seksuaalisuudesta saatte soittamalla neuvontapuhelimeen tai lähettämällä uuden kysymyksen.

Neuvonnan tiimi