Kondomi kivesten päällä

Käytän poikaystäväni kanssa aina kondoomia ja laitan sen paikalleen ja kerran päätin yllättää ja vedin myös kondoomin hänen kassiensa päälle. Hetken hän kyl hauko henkeä ja naama punasena kunnes sano et aikas kiihottavaa. Onkohan toi hyvä hänen kiveille?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että käytätte kondomia aina. Kondomi on tarkoitettu laitettavaksi peniksen päälle seksin eri muodoissa. Kuten huomasitte, kondomit voivat kuitenkin olla erittäin tilavia ja niihin saattaa mahtua kassitkin. Seksin aikana kassien päälle ei saisi vetää kondomia, jotta kondomin teho säilyisi, mutta tilanteissa, joissa halutaan vain esimerkiksi hassutella toisen kanssa, voi kuvaamaasi toimintaa kokeilla.

Kertaluontoisesta tapahtumasta tuskin aiheutui kasseille mitään. Mahdollista jatkoa ajatellen on kondomileikeissä hyvä huomioida, ettei kondomi esimerkiksi purista liian kovaa tai liian pitkään haitaten kivesten verenkiertoa. Edetkää leikeissä sen mukaan, mikä tuntuu poikaystävästäsi hyvältä ja välttäkää sellaisia leikkejä ja hyväilyjä, jotka tuntuvat epämiellyttäviltä. Lisätietoa kivesten terveydestä ja seksistä saatte terveydenhoitajalta.

Neuvonnan tiimi