Kuinka kauan erektio voi jatkua ennen kuin penis alkaa pehmentyä?

Kuinka kauan erektio voi jatkua, ennen kuin penis alkaa pehmentyä? Vaikuttaako siihen esim. yleiskunto, tai jotkut muut asiat? Onko nuorten alle 20-vuotiaiden erektiot kaikkein voimakkaimpia ja kestävimpiä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mitään tiettyä minuuttimäärää ei erektion kestoksi ole. Erektion kesto riippuu paljon henkilöstä itsestään ja myös seksikertojen välillä ilmenee usein eroja.

Penis alkaa tyypillisesti pehmentyä siemensyöksyn jälkeen. Sitä ennen erektio voi kestää esimerkiksi minuuteista useampaan kymmeneen minuuttiin. Ylärajana turvallisessa erektion kestossa pidetään yleensä neljää tuntia. Jos erektio jatkuu vielä neljän tunnin jälkeen, on joissakin tapauksissa riskinä saada kudosvaurio. Tavallisesti erektio ei kuitenkaan kestä näin kauaa vaan laskee itsestään.

Kaikenikäiset voivat saada erektion. Usein nuoremmilla erektiot saattavat olla voimakkaampia ja kestävämpiä. Myös yli 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat kokevat voimakkaita ja kestäviä erektioita. Asiassa on paljon yksilöllisiä eroja, sillä iän lisäksi myös esimerkiksi, verisuonten ja lantionpohjanlihasten kunto vaikuttavat erektiokykyyn. Hyvä yleiskunto ja terveelliset elämäntavat ylläpitävät peniksen terveyttä ja edesauttavat erektiokyvyn säilymistä. Lisätietoa terveydestä saa tarkemmin terveydenhoitajalta.

Neuvonnan tiimi