Kuinka paljon pyllyreiän avautumiseen kuuluu käyttää aikaa ennen anaaliyhdyntää?

Kuinka paljon pyllyreiän avautumiseen kuuluu käyttää aikaa, ennen kuin voidaan edetä anaaliyhdyntään asti? En ole vielä päässyt kokemaan anaaliseksiä, mutta kovasti sitä odotan ja tahdon. Esileikin edetessä alkaisin nuolla pyllyä, ja työntää varovasi liukkarilla kostutettua sormea pyllyyn sisälle. Jokohan tämä hitaasti ja hellästi toteutettuna riittää pyllyn lämmittelyksi, vai olisiko mielestänne hyvä tehdä jotain muutakin? Kertoisitteko tästä minulle?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Ennen anaaliyhdynnän aloittamista on tosiaan hyvä huolehtia pyllyreiän hyväilemisestä esileikin keinoin. Hyväilyjen tarkoitus on rentouttaa sulkijalihasta ja helpottaa peniksen tai seksivälineen viemistä sisään. Pyllyn alueelle voi kohdistaa hellästi esimerkiksi suulla tai sormilla tehtyjä hyväilyjä.

Pyllyreiän hyväilyissä ja anaaliyhdynnässä on tärkeää muistaa rento ja rauhallinen eteneminen sekä liukuvoiteen käyttö. Riippuu kuitenkin paljon henkilöstä ja seksikerrasta, millä tavoin pyllyn aluetta halutaan lämmitellä. Toista voi kuitenkin esimerkiksi hyväillä liukkarin avulla ensin pyllyreiän ulkopuolelta. Tämän jälkeen liukkariin kostetun sormen voi myös varovasti työntää pyllyreiästä sisään. Sormia voi lisäilläkin tämän jälkeen, mikäli hyväily tuntuu edelleen miellyttävältä. Sulkijalihaksen rentoutuessa myös varsinainen yhdyntä saattaa onnistua. Penistä tai seksivälinettä voi pitää paikallaan pyllyreiän suulla niin, että se saa aikaan kevyen paineen pyllyreiän suulle. Mikäli penistä tai seksivälinettä pitää paikallaan noin 30 sekunnin ajan, saattaa sulkijalihas rentoutua ja peniksen/seksivälineen asettaminen sisään helpottua.

On täysin yksilöllistä, kuinka paljon pyllyreiän avautumiseen kuluu aikaa. Tärkeintä on kuunnella vastaanottavan osapuolen kehoa, sillä keho määrää etenemistahdin. Kumppanin kanssa onkin tärkeää kommunikoida ja siten löytää sopiva hetki hyväilytavan vaihtamiseen. Anaalialueelle tehdyissä hyväilyissä ja anaaliyhdynnässä on tärkeää, ettei mikään satu. Kumppanin kanssa kannattaa keskustella molempien toiveista ja rajoista ennen anaaliyhdynnän aloittamista.

Anaaliyhdyntään ja sen turvallisuusseikkoihin on mahdollista tutustua vielä täällä. Sinua voisi hyödyttää myös tämän esitteen lukeminen. Esite käsittelee miesten välistä seksiä, mutta neuvot ovat päteviä sukupuoleen katsomatta. Jos sinulle jäi kysyttävää, olet tervetullut juttelemaan neuvontapuhelimeen.

Neuvonnan tiimi