Liittyykö pojilla siemensyöksyjen alkaminen lisääntyneeseen runkkaamiseen?

Liittyykö pojilla siemensyöksyjen alkaminen lisääntyneeseen runkkaamiseen? Runkkaavatko pojat jo ennen kuin ensimmäiset siemensyöksyt tulevat? Onko totta, että 15-17 vuotiailla pojilla on kaikkein kovimmat seksihalut, ja että silloin heidän on runkattava useita kertoja päivässä, ellei ole vielä tyttöystävää, jonka kanssa voi purkautua?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Siemensyöksyt alkavat murrosiässä kehon hormonitoiminnan käynnistyttyä. Siemensyöksyt eivät liity lisääntyneeseen runkkaamiseen, vaikkakin siemensyöksy usein voi tulla runkkaamisen päätteeksi. Siemensyöksy on mahdollista kokea myös ilman runkkaamista. Esimerkiksi yölliset siemensyöksyt ovat yleisiä.

Riippuu paljon ihmisestä, runkkaako hän ennen ensimmäistä siemensyöksykertaansa. Jotkut voivat tutustua kehoonsa koskettelemalla sitä ja tutkimalla kehonsa reaktioita. Hyväilyä ei tällöin välttämättä tehdä siemensyöksyn takia. Moni voi kuitenkin murrosiässä kiinnostua koskettelemaan itseään myös siemensyöksykeskeisesti.

Mitään tarkkaa ikää voimakkaiden seksihalujen ilmenemiseen ei ole, tilanteeseen vaikuttaa muun muassa henkilön oma kehittyminen. Seksihalujen runsaudessa on myös yksilöllistä vaihtelua. Tyypillisesti mainitsemassasi iässä seksihalut voidaan kuitenkin kokea melko voimakkaina.

Syyt runkkaamiseen vaihtelevat aina henkilöittäin. Runkkaaminen saattaa tuntua kivalta asialta. Toisille se on tapa purkaa paineita. Osa saattaa runkata siksi, ettei hänellä ole kumppania, osa taas runkkaa myös suhteessa ollessaan. Lisäksi on ihmisiä, jotka eivät runkkaa ollenkaan. Kaikenlaiset vaihtoehdot ovat sallittuja. Oleellista on löytää itselleen sopivin tapa elää.

Jos sinua kiinnostaa, voit tutustua vielä aihepiiriin tarkemmin lukemalla murrosikää, siemensyöksyä ja runkkausta käsittelevät artikkelimme.

Neuvonnan tiimi