Masturbointilakko

Olen viimeksi masturboinut 13. lokakuuta 2022 ja olen päättänyt pitää masturbointilakon 2. kesäkuuta 2023. Mielenkiinnolla odotan millaiseksi spermani muuttuu siinä ajassa. Ja oon välttäny kattomasta pornoo. Se on mun mielestä kaukana siitä mitä paneskelu oikeesti on.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Ihminen saa itse päättää, masturboiko tai katsooko pornoa. Kummassakaan ei ole mitään pahaa. Masturboimisen ja pornon katsomisen saa kuitenkin laittaa tauolle, jos se tuntuu omasta mielestä hyvältä vaihtoehdolta.

Olet oikeassa, että paneskelu on oikeassa elämässä erilaista verrattuna pornoon. Pornoa ei ole pakko katsoa, jos se ei tunnu omasta mielestä kiinnostavalta. Paneskelemisessa saa käyttää omaa mielikuvitustaan ja toteuttaa seksuaalisuuttaan juuri niillä tavoilla, jotka tuntuvat itsestä ja kumppanista hyviltä.

Sperma on todennäköisesti samanlaista kuin aiemmin, mutta tilanteissa saattaa olla yksilöllisiä eroja. Omaan kehoonsa ja sen reaktioihin saa uteliaasti tutustua näiden kuukausien aikana. Aina voi oppia uusia asioita itsestään. Tärkeää on, että kaikki päätökset ja tilanteet tuntuvat itsestä mieluisilta ja oikeilta.

Neuvonnan tiimi