Mielihyvä masturboinnista

Kun laukeaa masturboinnin päätteeksi hyvän olon tunne tulee hormonien kuten oksitosiinin ansiosta. Jos on koukussa masturbointiin, varastoiko keho onnellisuuta ja hyvää oloa aiheuttavia hormoneja niin, että vain masturboinnin jälkeen tuntee olonsa iloiseksi? Vähentääkö se siis onnellisuuttasi jokapäiväisessä elämässä, ja ikään kuin varastaa hormoneita vain masturboinnin päätteeksi saatavaan ”palkkioon”? Ymmärrän toki, että jos ei ole koukussa, masturboinnista saatava ilo on vain bonusta 🙂

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Niin sanottuja mielihyvähormoneja voi erittyä hyvin erilaisten asioiden yhteydessä, kuten esimerkiksi kosketuksen, liikunnan tai nauramisen kautta. Myös masturbointi ja orgasmi tuottavat mielihyvää. Hyvää oloa tuottavia hormoneja ei kuitenkaan voi automaattisesti säilöä.

Addiktiot toimivat monesti selviytymiskeinoina ja niillä saatetaan ikään kuin pyrkiä piilottamaan elämässä olevat kielteiset asiat ja etsiä seksin avulla helppoa ja välitöntä helpotusta omaan oloon. Jos henkilön seksikäyttäytyminen on addiktoitunutta, voivat omat tarkoitusperät kääntyä itseään vastaan ja esimerkiksi masturbointi ei tuota enää nautintoa. Henkilö voi myös tuntea häpeää ja epäonnistumisen tunteita, jotka laskevat mielialaa. Pakonomaisessa seksikäyttäytymisessä ihmistä voi siis motivoida palkkio, mutta mielihyvää ei välttämättä koeta edes sooloseksin jälkeen.

Kuten itsekin totesit, jos masturbointi ei vaikuta omaan arkeen heikentävästi, on masturboinnista saatu ilo vain bonusta. Jos kokee, että sooloseksi ei tuota enää mielihyvää ja toiminta vaikuttaa ikävällä tavalla omaan fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, voi olla hyvä pitää pientä taukoa itsetyydytyksestä. Tilanteesta puhuminen auttaa myös ja tarvittaessa voi jutella kokemuksistaan ammattiauttajan kanssa.

Neuvonnan tiimi