Mieltymysten muuttuminen

Minulle on alkanut käydä niin, että en kiihotu jos näen hyvännäköisiä naisia eroottisissa filmeissä vähäpukeisina. Ei ole yhtä kiihottavaa kuin ennen sekään, kun mies heitä riisuu ja hyväilee samalla vaatteiden päältä ja sitten ilman vaatteita. Voiko olla, että olen jo katsellut liikaa, enkä siksi kiihotu? Käsi-ja suuseksi ja panemisen näkeminen kyllä kiihottavat, samoin siemensyöksyjen näkeminen.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Ihmisen makumieltymykset voivat missä tahansa asiassa muuttua iän myötä. Myös vaihtuvat elämäntilanteet ja uudet kokemukset voivat saada aikaan muutoksia omassa filmimaussa. Joskus saattaa käydä myös niin, että tuntee nähneensä jo tarpeeksi jotakin tiettyä asiaa ja kiinnostuu toisenlaisesta materiaalista. Tämä on inhimillistä ja näin voi tapahtua millä tahansa muullakin elämänalalla. Asiasta ei tarvitse kantaa huolta ja kuvaamiesi seksitapojen katsomisesta on lupa kiihottua.

Mikäli tuntuu, että eroottiset filmit vievät kaiken ajan ja vaikuttavat omaan jaksamiseesi tai hyvinvointiisi, on hyvä pitää pieni tauko filmien katsomisesta. Tällöin ajatukset voi suunnata johonkin muuhun mielekkääseen tekemiseen. Kyseisissä tilanteissa on asiasta hyvä jutella myös esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa. Kertomasi perusteella ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan mitään syytä huoleen ja voit katsoa sellaisia filmejä kuin itse haluat.

Neuvonnan tiimi