Mies ei osoita seksuaalista kiinnostusta kumppaniaan kohtaan

Tapasin joku aika sitten mukavan yli nelikymppisen miehen, joka kertoi eläneensä yksin lähes kymmenen vuotta. Hän oli nuorempana saanut naisista karvaita kokemuksia, ja vannonut ettei enää naisten kanssa ole. Nyt hän on kuitenkin ollut kanssani ja meillä on mennyt hyvin. Hän ei ole osoittanut mitään seksuaalista kiinnostusta minua kohtaan. Kannattaako edes kysyä siihen syytä, ja kaivella menneisyyttä, vai antaa asian olla? Itse voisin joskus seksiä harrastaakin, mutta yhtä hyvin voin olla ilman.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mukavaa kuulla, että elämässäsi on erityinen ihminen ja että teillä on mennyt hyvin. On myös hieno juttu, että olette pystyneet puhumaan menneisyyden kokemuksistanne yhdessä. Omasta ihmissuhdehistoriastaan saattaa olla vaikeaa avautua, mutta olet osoittautunut luottamuksen arvoiseksi.

Ikävät kokemukset ihmissuhteissa voivat vaikuttaa omaan itsetuntoon, kehonkuvaan, sosiaalisiin suhteisiin ja ihmissuhteen muodostamiseen sekä luottamuksen syntymiseen. Kielteiseksi koetut tilanteet vaikuttavat seksuaaliseen itsetuntoon ja saattavat aiheuttaa jonkinlaista häpeän tunnetta esimerkiksi omaan kehoon, seksitapoihin tai ihmissuhdetaitoihin liittyen. Joissain tapauksissa tilanteeseen voi vaikuttaa myös fyysiseen hyvinvointiin liittyvät asiat. Asiaa on kuitenkin hyvä tarkastella yksilöllisestä näkökulmasta.

Mitään yhtä oikeaa ratkaisua tilanteeseen ei ole, sillä jokainen saa itse päättää, miten haluaa toimia asian suhteen. Mikäli asia vaivaa sinua, voi tilanteen ottaa puheeksi varovaisesti. On mahdollista, että mies ei itsekään tiedä, miksi ei osoita seksuaalista kiinnostusta sinua kohtaan. Joskus aloitteen tekeminen voi olla vaikeaa kielteisten kokemusten takia, vaikka halua seksin harrastamiseen muutoin olisi. Joidenkin ajatuksissa kynnys seksin harrastamiseen saattaa nousta, jos viimeisimmästä seksikerrasta on aikaa. Asiaa ei kuitenkaan ole pakko ottaa puheeksi, jos koet, ettei kuvaamasi tilanne vaikuta suhteeseenne merkittävästi. Omaa seksuaalisuuttaan on mahdollista toteuttaa halutessaan myös esimerkiksi fantasioiden ja itsetyydytyksen avulla.

Mikäli haluaisit käsitellä tilannettanne tarkemmin, on asiasta lupa jutella ammattilaisen kanssa. Tarvittaessa myös miehesi voi tulla keskustelemaan tilanteestaan. Yhteystiedot seksuaalineuvonnan palveluihin löydätte täältä.

Neuvonnan tiimi