Miksi en uskalla edetä suhteen alettua, vaikka molemmat haluaa?

Miksi en uskalla edetä suhteen alettua vaikka molemmat haluaa. Pelkään jotain mitä en tiedä. Alkaneita hyviä suhteita on ollut ja aina ne kariutuu samaan, sanoisin,paniikkiin. Minulta on kielletty rakkaus jollain uhkakeinoilla. En uskalla luottaa mieheen. Kärsin suunnattomasti. Haluan miehen rakkautta mutta se vaan ei onnistu.
Minulla oli syomispelko 40-vuotiaaksi asti. En kyennyt syödä yhdessä miehen kanssa. Kun huomaan että nyt on rakkautta, pakenen ja pilaan suhteen.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On arvokasta tuntea itsensä sen verran hyvin, että osaa analysoida tunteitaan kuvaamallasi tavalla. Aina syitä omalle käytökselle ei suoranaisesti välttämättä tiedä, mutta jo se, että tiedostaa tietynlaisen käyttäytymiskaavan ja haluaa sitä muuttaa, kertoo hyvästä havainnointikyvystä.

Usein omat toimintamallit kulkevat samoja reittejä jo lapsuudesta tai nuoruudesta lähtien. Erilaiset kokemukset elämän varrella myös muokkaavat käyttäytymis- ja ajattelemistapaamme. Onko jokin asia tai joku ihminen rikkonut aikanaan luottamuksesi ja tilanne on jäänyt vaivaamaan sinua? Kerroit, että suhteesi kaatuvat aina paniikkiin. Tarkoitatko tällä, että sinä vetäydyt suhteesta, vaikka kumpikaan ei suhteen loppumista toivoisi? Koetko olevasi toisen rakkauden arvoinen? Jos on tullut elämän aikana satutetuksi ihmissuhteissa, voi kynnys uuden suhteen aloittamisesta nousta suureksi. On helpompaa vain luopua ajatuksesta ja jättää parisuhteen kehittyminen sikseen, vaikka tilanne satuttaisi itseä ja mahdollisesti toistakin osapuolta.

Otit esille kysymyksessäsi sen, että sinulla oli pitkälle aikuisikään asti syömispelko miehen läsnä ollessa. Koetko tämän vaikuttaneen menneisyyden suhteiden onnistumiseen? Millaiset tekijät auttoivat sinua käsittelemään ja pääsemään yli syömispelostasi? Voisiko jokin tekijä, joka auttoi sinua silloin, kannatella myös tämän tilanteen käsittelyssä?

Ikävää kuulla, että sanojesi mukaan kärsit suunnattomasti tilanteesta. Yksin ei tarvitse tällaisia asioita ratkoa, joten sinua varmasti hyödyttäisi tilanteesta puhuminen jonkun ammattilaisen, kuten esimerkiksi psykologin kanssa. Halutessasi myös tilanteen kokonaisvaltaisempi avaaminen on mahdollista myös neuvontapuhelimessa tai seksuaalineuvojan vastaanotolla. Yhteystiedot löydät täältä.

Neuvonnan tiimi