Miksi itsetyydytystä harrastetaan?

Miksi itsetyydytystä tehdään? Minulle on opetettu, että sitä ei pidä tehdä.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On hyvin yksilöllistä, miksi joku harrastaa itsetyydytystä. Monesti murrosiässä kiinnostus itsetyydytystä kohtaan herää. Itsetyydytystä onkin sallittua kokeilla, jos se tuntuu kiinnostavalta. Itsetyydytys on esimerkiksi hyvä tapa tutustua kehoonsa ja seksuaalisuuteensa. Itsetyydytys voidaan myös kokea mielihyvää tuottavana asiana. Siksi monet saattavat palata itsetyydytyksen pariin sitä kerran kokeiltuaan. On jokaisen oma asia, harrastaako itsetyydytystä vai ei. Ihminen itse on myös parhain henkilö määrittelemään sen, miksi harrastaa itsetyydytystä.

Yleisellä tasolla puhuttaessa itsetyydytystä ei nähdä vääränä asiana. Kerroit, että sinulle on opetettu, ettei itsetyydytystä saa harrastaa. Lapsen kasvatukseen osallistuvat henkilöt antavat seksuaalikasvatusta niillä opeilla, joita ovat itse omaksuneet lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Lisäksi henkilöiden omat mielipiteet ja elämänkatsomukselliset asiat saattavat vaikuttaa siihen, millä tavoin seksuaalisuuteen liittyviin asioihin suhtaudutaan. Millaisia tuntemuksia tai ajatuksia tilanteesi sinussa herättää? Koetko itse kiinnostusta itsetyydytystä kohtaan vai onko ajatus sinulle vieras? Jokaisella on lupa muodostaa oma mielipiteensä näkemystensä pohjalta. Omista ajatuksistaan tai mahdollisesta kiinnostuksesta itsetyydytyksen kokeilemista kohtaan ei kuitenkaan tarvitse tuntea syyllisyyttä tai häpeää.

Jos tilanne painaisi sinua tai saisi aikaan ristiriitaisia tunteita, on hyvä jutella omista ajatuksistaan jollekin turvalliselle aikuiselle. Lisäksi terveydenhoitaja voi tukea ja auttaa sinua tarkemmin. Olet tervetullut juttelemaan luottamuksellisesti myös meidän kanssamme neuvontapuhelimeen, mikäli aihepiiri vielä mietityttää.

Neuvonnan tiimi