Miksi kaikki vanhemmat eivät anna lapsilleen seksuaalikasvatusta?

Miksi kaikki vanhemmat eivät kerro lapsille mitään seksuaalisuudesta eikä lisääntymisestä? Itse en ainakaan saanut niistä mitään tietoa. Olin ymmälläni kun alkoi olla siemensyöksyjä yöllä. En tiennyt mistä niissä oli kysymys, ja minua hävetti, kun kastelin aina housuni. En tiedä jätettiinkö minulle tarkoituksella puhumatta näistä, vai eikö vanhemmat vaan tajunneet.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On tärkeää pohtia kuvailemiasi asioita. Jokaisella henkilöllä on varmasti oma syynsä siihen, miksei hän halua kertoa seksuaalisuudesta tai lisääntymisestä lapselleen. Kuten itsekin pohdit, välttämättä kaikki eivät tule edes ajatelleeksi, että seksuaalisuudesta tulisi puhua lapselle.

Seksuaali- ja lisääntymiskasvatuksen puuttumisen taustalla saattaa olla esimerkiksi kotoa opittu malli. Jos seksuaalikasvatusta ei ole saanut omassa lapsuudessaan tai nuoruudessaan, voi huomaamattaan tulla toistaneeksi samanlaista käyttäytymismallia omien lastensa kanssa. Lisäksi erilaiset maailmankatsomukseen liittyvät asiat tai esimerkiksi omat asenteet seksuaalisuutta kohtaan saattavat vaikuttaa seksuaalikasvatuksen antamiseen tai seksuaalikasvatuksen laatuun. On myös ihmisiä, jotka kokevat asian olevan koulun vastuulla. Joskus saattaa olla hankalaa löytää mitään yksiselitteistä syytä ja jokaista tilannetta tulisikin tarkastella aina tapauskohtaisesti.

Kurjaa kuulla, että olet kokenut häpeää kehon luonnollisista toiminnoista sen takia, ettet ole saanut tarvittavaa seksuaalikasvatusta. Millaisena koet suhteesi seksuaalisuuteen nyt? Häpeään liittyvät kokemukset voivat joillakin vaikuttaa esimerkiksi omaan seksuaaliseen minäkuvaan tai seksuaalisuudesta nauttimiseen. Oletko sittemmin pystynyt juttelemaan ajatuksistasi vanhempiesi tai jonkun muun luotettavan henkilön kanssa? Keskustelu voi auttaa selventämään omaa tilannettaan. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta sen voi oppia hyväksymään. Mikäli koet, että haluaisit jutella seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista ammattilaisen kanssa, olet tervetullut keskustelemaan asiasta laajemmin muihin neuvontapalveluihimme.

Neuvonnan tiimi