Miksi kaverini nainen kiihottaa enemmän kuin oma?

Miksi kaverini nainen kiihoittaa enemmän kuin oma??

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kuvaamasi tilanne voi kiihottaa hyvin yksilöllisistä syistä; nainen saattaa miellyttää sinua esimerkiksi visuaalisesti. Vetovoimaa voi tuntea muidenkin ominaisuuksien, kuten vaikkapa luonteen perusteella. Myös ”kielletyksi” mielletyt teemat voivat saada aikaan kiihottumista. Jokainen kiihottuu hieman erilaisista asioista ja kiihottumisessa itsessään ei ole mitään väärää. Kokemasi kiihottumisen tunteet voivat myös mennä ajallaan pois.

Joskus kuvaamasi asiat saattavat myös viestiä jostakin huomiotta jääneestä tarpeesta joko tunnetasolla tai sitten muilla tavoin. Riippuen tilanteesta, kannattaa omia toiveitaan, tarpeitaan ja huoliaan avata myönteiseen sävyyn myös kumppanilleen. Fantasiat ovat sallittuja, mutta jos tilanne vaikuttaa kielteisesti parisuhteeseesi, ystävyyssuhteeseesi tai muuhun elämiseen, on hyvä jutella asiasta ammattilaisen kanssa. Kaikenlaisissa tilanteissa on lupa kääntyä uudestaan puoleemme ja soittaa esimerkiksi neuvontapuhelimeemme, jossa tilannettasi on mahdollista käsitellä laajemmin ja täysin luottamuksellisesti.

Neuvonnan tiimi