Miksi koulussa ei ole tapana, että jokaisen kanssa puhuttaisiin seksistä?

Miksi koulussa ei esim. ysiluokalla ole tapana, että terkkari puhuisi kahdestaan jokaisen kanssa seksistä? Tämä olisi varmasti hyväksi. Voisi kysyä mitä haluaa, ja terkkari kertoisi perusasiat ainakin itsetyydytyksestä, mielellään myös suuseksistä ja kaikesta mikä nuorten olisi hyvä tietää.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Esitit hyvän näkökulman ja käyttökelpoisen idean. Olisi tosiaan tärkeää, että terkkari puhuisi jokaisen kanssa seksiin liittyvistä asioista. Tällä hetkellä koulu on velvoitettu tarjoamaan seksuaalikasvatusta tietyn tuntimäärän verran, mutta järjestelmällinen yksilöllinen seksuaalikasvatus ei kuulu velvoitteeseen. Lähinnä kyse saattaa olla aikaan ja rahaan liittyvistä seikoista. Luultavasti on myös laskettu, että henkilö, jolla on kysymyksiä seksuaalisuuteen liittyen, hakeutuu itse esimerkiksi terkkarin luokse juttelemaan.

Olet havainnut tärkeän näkökulman, jota voit halutessasi lähteä ajamaan eteenpäin omalla paikkakunnallasi. Juttelemalla asiasta koulun terkkarin kanssa ja olemalla yhteydessä esimerkiksi kunnan tai kaupungin hallintoon on mahdollista esitellä ideaansa. Valtakunnallisella tasolla voi täysi-ikäisyyden saavutettuaan tehdä asiansa pohjalta myös kansalaisaloitteen. Muutokset eivät aina tapahdu nopeasti, mutta asiasta päättävät voivat saada uutta näkökulmaa sinun avullasi tilanteen tarkastelemiseen.

Jos kaipaat vielä tietoa seksuaalisuuteen kuuluvista asioista, voit tutustua seksuaaliterveyttä käsitteleviin artikkeleihimme, joiden joukossa on myös artikkelit itsetyydytykseen ja suuseksiin liittyen.

Neuvonnan tiimi