Miltä pippelihieronta on?

Voitteko kertoa pippelihieronnasta? Mikä se oikein on? Tekeekö tyttö oikeasti sellaisen kielellään pippelille? Miltä se tuntuu?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Pippelihieronnalle ei ole tarkkaa määritelmää. Pippeliä voikin hieroa oman mielikuvituksen ja toisen toiveiden mukaisesti. Nautinnollisinta hieronta on silloin, kun molempien toiveita ja rajoja kuunnellaan ja kunnioitetaan.

Pippeliä on mahdollista hieroa esimerkiksi käsin tai suulla. Hierontaan voi kuulua muun muassa pippelin liikuttelemista sormien, kämmenten tai rintojen välissä. Suulla tehtävissä hyväilyissä pippeliä on mahdollista kosketella esimerkiksi kielen kärjellä tai nuolla koko kielellä joko varresta tai pippelin päästä, terskan kohdalta. Pippeliä voi myös suukotella ja imeä. Lisäksi muitakin hyväily- ja hierontatapoja saa miettiä sekä kokeilla kumppaninsa kanssa. Sooloseksiä käsittelevään artikkeliin on koottu enemmän vinkkejä siitä, millä tavoilla pippeliä voi kosketella. Mainittuja tekniikoita on mahdollista kokeilla kumppaninkin kanssa.

Jokainen saa itse päättää, millaisia hyväilyjä haluaa kohdistaa kumppaninsa keholle. On olemassa tyttöjä, jotka haluavat hyväillä pippeliä kielellään. On kuitenkin täysin sallittua, jos ei halua kosketella toisen pippeliä kielellään. Yhdessä on tärkeää keskustella, millaiset hyväilyt tuntuisivat molemmista kivoilta. Kun molempien rajoja kunnioitetaan, tuntuu hyväilyhetkikin miellyttävältä.

Hyväilystä saadut tuntemukset riippuvat paljon kokijasta itsestään. Usein erilaiset hyväilyt tuntuvat mukavilta ja nautinnollisilta. Jos jokin ei tuntuisi kivalta, kannattaa kumppanille sanoa asiasta. Yhdessä voi keksiä muita nautintoa tuottavia hyväilytapoja. Mitään oikeaa tai väärää tapaa hyväillä ei ole, tärkeintä on, että molemmista tilanne tuntuu mukavalta.

Neuvonnan tiimi