Minkä ikäisillä ihmisillä on eniten seksiä?

Minua kiinnostaisi tietää onko olemassa tutkimustietoa siitä, minkä ikäisillä ihmisillä on eniten seksiä. Olisi kiva tietää myös minkä ikäisillä yhdynnät kestävät pisimpään.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksin harrastamiseen ja yhdyntöihin liittyviä kyselyitä ja tutkimuksia on olemassa. Tuloksissa voi olla vaihtelua järjestäjätahon ja vastanneiden kesken. Myös ”seksi” määritelmänä voi tarkoittaa ihmisille eri asioita. Joissakin kyselyissä on kuitenkin saatu tulokseksi, että seksiä olisi eniten noin 20-30-vuotiailla, joissakin tuloksena taas on, että seksiä harrastavat eniten hieman päälle 30-40-vuotiaat. Yleisellä tasolla puhuttaessa seksiä harrastetaan enemmän nuoremmissa kuin vanhemmissa ikäluokissa. Ikä yksinään ei kuitenkaan määrittele, kuinka paljon henkilö harrastaa seksiä. Seksiä voi harrastaa missä iässä tahansa. Seksin määrään usein vaikuttaa esimerkiksi oma parisuhdetilanne, elämäntilanne sekä muut yksilölliset tekijät.

Yhdynnän kestoon liittyviä asioita on eritelty lähinnä vain minuuttimäärän mukaan. Yleisesti ottaen yhdyntä saattaa kestää pidempään esimerkiksi henkilöillä, jotka tuntevat oman sekä kumppaninsa kehon toiminnan hyvin ja osaavat halutessaan pitkittää nautintoa. Jotta oppisi tuntemaan seksuaalitoimintojaan ja kumppaninsa kehoa, tarvitaan yleensä aikaa ja kokemusta. Tässä mielessä aikuisikään ehtineillä ihmisillä yhdyntä saattaa kestää pidempään. Kestoonkin vaikuttavat monet yksilölliset tekijät, joten täysin ei voida yleistää tätäkään asiaa.

Seksin määrää tai yhdynnän kestoa tärkeämpää on se, että seksihetket tuntuvat molemmista nautinnollisilta ja miellyttäviltä. Lisää tietoa voit etsiä asiasta esimerkiksi kirjastosta.

Neuvonnan tiimi