Minua seksuaalisempi henkilö kiinnostunut minusta.

Hei.

Koulussani on yksi poika jonka olen tuntenut ala-asteelta asti. Tiedän että kyseinen poika on ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut minusta. Pidän hänestä, ja keskustelumme ovat usein intiimejä ja luottamusta löytyy. Olen vastannut kiinnostukseen, mutta emme seurustele ainakaan vielä.

On kuitenkin niin, että hän on paljon seksuaalisempi kuin minä. Molemmat olemme kohtuu kokemattomia, ja hän haluaisikin kokeilla paljon kaikkea. Hän pitää fyysisestäkin kontaktista, enkä kiellä ettenkö minäkään pitäisi. Hän on vain valmiimpi kokeilemaan.

Olemme molemmat alaikäisiä ja vaikka kiinnostusta kokeiluihin löytyisi, pelkään että omatuntoni kokee kolauksen ja jään liikaa miettimään. Etten pystyisikään nauttimaan tunteella. En tarkoita vielä yhdyntää, ihan vain toisiimme tutustumista fyysisemmin. Olemme puhuneet pojan kanssa näistä asioista paljon Omat vanhempani ovat myös tiukkoja seksuaalisuuden kanssa sillä olen paljon puhunut aiheesta.

Heidän mielestään on tyhmää aloittaa liian nuorena kaikki tuollainen mitä olen luetellut, aikaa toki on koko elämä mutta mielestäni kaikki kehittyvät eri nopeuksilla. Silti se mietityttää. Haluaisin kuulla mielipidettänne asiaan.

Hei,

Kiitos viestistäsi. Hienoa, että olet löytänyt elämääsi ihmisen, jonka kohdalla kiinnostus on molemminpuolista! On hyvä, että voitte keskustella intiimisti, myös seksuaalisuudesta. Toimiva kommunikointi on arvokas lähtökohta mahdollisille käytännön kokeiluille seksin parissa.

On hyvä, että pyrit olemaan rehellinen itseäsi kohtaan ja miettimään mikä itsestäsi tuntuu hyvältä. Kaiken ikäisenä ja kaikenlaisissa elämänvaiheissa omia rajoja on syytä kunnioittaa, ettei tule tehneeksi asioita joita ei olisi sillä hetkellä halunnut tehdä. Joskus voi kuitenkin olla vaikea hahmottaa rajoja etukäteen, ilman kokemusta käytännön tilanteesta. Kun on hyvä luottamus toiseen ja tietää, että on mahdollista keskeyttää toiminta, voi tuntua turvallisemmalta heittäytyä kokeilemaan. Jos sinusta itsestäsi tuntuu, että haluaisit kokeilla jotain, voisitteko yhdessä vielä sopia, että missä tahansa vaiheessa on mahdollista hidastaa, pitää keskustelutauko tai lopettaa kokonaan heti jos siltä tuntuu?

Mainitsit, että olette molemmat alaikäisiä. Toisaalta kerrot olevasi sitä mieltä, että kaikki kehittyvät eri tahdissa. Tämä eritahtisuus on aivan totta ja siksi on mahdotonta antaa selkeää suositusikää seurustelun tai seksin harrastamisen aloittamiselle. Jollekulle 15-vuotiaalle voi hyvin riittää kädestä piteleminen ja pusu silloin tällöin, toinen taas haluaisi päästä koskettelemaan vartaloa vaatteiden läpi ja joku kolmas on valmis olemaan alasti ja tekemisissä toisen genitaalien kanssa. Tietoa suomalaisten seurustelun ja yhdynnän aloitusiästä löytyy Finsex-tutkimuksesta. Vaikka olisi yli 20-vuotias ryhtyessään ensimmäistä kertaa seurustelemaan tai tutustuessaan ensimmäistä kertaa toisen kehoon, tilanne voi tuntua yhtä jännittävältä kuin 15-vuotiaana. Jokaisen uuden kumppanin kohdalla ensimmäiset kontaktit jännittävät jossain määrin. Jos on oppinut kertomaan rehellisesti omista tunteistaan, peloistaan ja toiveistaan, ja osaa myös kuunnella toista, on hyvät edellytykset pärjätä hyvin läpi elämän.

Seksuaalisista tilanteista voi pyrkiä myös rakentamaan itselleen mahdollisimman miellyttäviä esimerkiksi valitsemalla mukavaa taustamusiikkia, huolehtimalla ettei ole kiire minnekään ja antamalla itselle luvan ottaa ohjat käsiin ja sanoa mitä tehdään. Jos tekee jotain missä on limakalvokontakteja (esim. suuseksi tai yhdyntä) on syytä etukäteen huolehtia kondomien ja suuseksisuojien saatavuudesta. Liukuvoide puolestaan tekee sekä emättimen että peniksen hyväilystä miellyttävämpää.

Kuulostaa hyvältä, että sinulla on keskusteluyhteys vanhempiesi kanssa. Vanhempasi tarkastelevat asiaa omasta näkökulmastaan ja elämänkokemuksestaan käsin ja pyrkivät luonnollisesti suojelemaan sinua. Muistathan kuitenkin, että sinä itse viime kädessä määrittelet mitä haluat tehdä, milloin ja kenen kanssa. Seksuaaliset kokemukset ovat parhaimmillaan hyvin antoisia ja elämää rikastuttavia.

Mainitsit, että pelkäät omatuntosi kokevan kolauksen. Tarkoitatko, että mahdollisesti kadut jälkikäteen jotain seksitekoa? Nykykulttuurissamme seksuaalisuuteen liittyvät teot ovat jokaisen yksityisasia eikä ketään tule arvioida sen perusteella, miten aikaisin tai miten myöhään on ryhtynyt seksiä harrastamaan. Seksi ei aina suju niin helposti kuin elokuvissa, mutta niin kauan kuin kummallakin on mahdollisuus keskeyttää, pystytte puhumaan myös seksiin liittyvistä pettymyksistä (kehot eivät aina toimi niin kuin toivoisi, kaikki kosketukset eivät tunnu automaattisesti tajunnanräjäyttäviltä, jne.) ja muistatte että seksin parissa saa hassutella ja leikkiä ja nauraa, on olemassa hyvät edellytykset sille, että tilanteista ei jää paha mieli.

Jos haluat päästä vielä keskustelemaan, voit soittaa Sexpon puhelimeen.

Kuulostele rauhassa omia tuntemuksiasi ja rohkeutta kokeiluihin sitten, kun on niiden aika!

 

 

Ida Heimonen & Patricia Thesleff