Missä vaiheessa pojilla alkaa yleensä seisoa seksitilanteen alettua?

Missä vaiheessa pojilla alkaa yleensä seisoa, kun seksitilanne on alkamassa? Olen seurannut, että poikakaverilla alkaa seisoa, kun pussailemme. Kun hän hyväilee vaatteiden läpi minua, hänellä on täysi seisokki. Onko se yleistä? Olen luullut, että vasta rintsikoiden ja pikkareiden riisuminen saisi peniksen kovaksi. Poikakaveri on sanonut, että haluaisi alushousunsa riisuttavan nopeasti, että ne eivät ahdistaisi kovaa penistä. Voiko erektio tuntua hankalalta housut jalassa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Riippuu paljon henkilöstä itsestään, milloin hänellä alkaa seistä. Joskus seisokki voi syntyä pelkän ajatuksen voimalla, ilman minkään kiihottavan asian näkemistä tai kokemista. On hyvin yleistä, että esimerkiksi pussaillessa alkaa seistä. Seisokki voi syntyä myöhemminkin, esimerkiksi pikkareita tai rintsikoita riisuttaessa, mutta mitään tarkkaa oikeaa aikaa seisokin saamiseen ei ole. Vaikka penis seisoisi jo ennen vaatteiden riisumista, ei tilanteesta ole syytä olla huolissaan,

Erektio voi tuntua kiristävältä tai muutoin hankalalta housut jalassa. Tämäkin on tavallista ja alushousut saa riisua pois nopeasti, jos se sopii molemmille. Kaikki vaikuttaisi olevan hyvin tilanteessanne, joten voitte olle rauhassa erektion syntymisen suhteen.

Neuvonnan tiimi