Mistä lähden hakemaan apua erektio-ongelmaani?

Mistä lähden hakemaan apua erektio ongelmaani? Parisuhde kärsii ja puoliso pettynyt seksiin.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Erektiohäiriö on hyvin tyypillinen vaiva ja erektio-ongelmia kokee moni muukin elämänsä aikana. Vaikeudet saada tai ylläpitää erektiota ovat usein ajoittaisia, mutta pitkittyessään voi käydä kuvaamallasi tavalla ja esimerkiksi parisuhde saattaa kärsiä tilanteesta.

Et maininnut sen tarkemmin taustaasi ja esimerkiksi sitä, onnistuuko erektio ollenkaan tai pysyykö erektio yllä mahdollisen masturboinnin aikana. Erektio on altis erilaisille häiriötekijöille, kuten jännitykselle, väsymykselle, stressille tai epäonnistumisen pelolle. Myös hankala elämäntilanne tai seksuaalisuuteen liittyvät häpeän tai syyllisyyden tunteet vaikuttavat asiaan. Erektiovaikeuksia aiheuttavat lisäksi erilaiset sairaudet, niiden hoitoon käytetyt lääkkeet sekä epäterveelliset elämäntavat. Taustalla olevat seikat voivat joskus olla monisyisiä ja siksi tilannetta on tärkeää pohtia aina yksilöllisestä näkökulmasta. Fyysisten seikkojen poissulkemiseksi olisi hyvä jutella asiasta varmuuden vuoksi ensin lääkärin kanssa ja lähteä siten etsimään tietoa ja apua tilanteeseensa.

Ongelmien jatkuessa voi tilanne vaikuttaa omaan itsetuntoon ja henkiseen jaksamiseen. Olisi hyvä, että juttelisitte puolisosi kanssa omista tuntemuksistanne avoimesti ja pyrkisitte miettimään, millä muilla tavoilla kuin yhdynnän keinoin pystyisitte saamaan tai tuottamaan nautintoa toisillenne. Kehossa on sukuelinten lisäksi runsaasti muitakin kohtia, jotka saavat aikaan seksuaalista mielihyvää. Myöskin seksivälineiden käytöstä saattaa olla apua etsiessä nautintoa itselle tai kumppanille. Esimerkiksi erektion kovana pitämiseen voi auttaa penisrengas tai -pumppu.

Parisuhteen ja oman hyvinvoinnin tueksi on sallittua hakea apua. Sinua, tai teitä yhdessä, voisi hyödyttää soittaminen neuvontapuhelimeen tai ajanvaraus seksuaalineuvojan luota. Vaikeista tunteistaan ja omista kokemuksistaan on lupa puhua täysin luottamuksellisesti kanssamme ja neuvomme teitä mielellämme lisää. Yhteystietomme löytyvät täältä.

Neuvonnan tiimi