Mistä löytää seuraa? Olen 40 plus keski-ikäinen mies. Netissä on...

Mistä löytää seuraa? Olen 40 plus keski-ikäinen mies. Netissä on tarjolla vain maksullista seuraa, ei mitään muuta ainakaan miehille. Pitääkö tyytyä siihen pelkästään? Eli halut ovat kovat mutta ketään ei vain löydy vaikka deittipalstoilla vietän aikaa. Tuntuu olevan kynnys naisilla aika korkea. Hakevat vain uutta aviomiestä. Kukaan ei hae hetken hurmaa.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Et ole tilanteessasi yksin, sillä niin miehet kuin naisetkin kertovat usein eräänlaisesta kohtaanto-ongelmasta. Tilanne voi aiheuttaa esimerkiksi turhautumista ja monenlaisia muita tunteita joiden kanssa tulee painittua ajoittain.

On hienoa, että oletkin laittanut itsesi likoon ja ottanut ensimmäisen askeleen tekemällä profiileja treffipalstoille. Tämä on hyvin yleinen tapa löytää seuraa, toki seuran saaminen liittyy ihan siihen, millaisia henkilöitä samaan aikaan etsii kanssasi kumppania. Prosentuaalisesti mietittäessä on todennäköistä, että myös naisten joukossa on henkilö, joka myöskään ei etsi parisuhdetta vakavassa mielessä. Esimerkiksi juuri treffipalstojen, Tinderin, uusien harrastusten, töiden tai uusien opintojen kautta jotkut ovat löytäneet seuraa, mutta toki kukaan ei voi varmaksi sanoa, mistä ja milloin juuri se sopiva seuralainen löytyisi.

Et maininnut sen tarkemmin mitä tuo kuvaamasi ”hetken huuma” on, mutta mikäli tarkoitit jotakin seksiin liittyvää, voi seuraa etsiä ihan pelkästään seksiin tarkoitettujen treffisivujen kautta. Toinen vaihtoehto on etsiä ”tavallisten” treffisivujen kautta seksiseuraa niin, että tuo sen esille omassa profiilissaan. Näin tulee paremmin ainakin selville, millaisia toiveita sinulla on tulevaisuuden suhteen ja samalla ei synny tilannetta, jossa uusi tuttavuus kaipaisikin parisuhdetta. Et ole ainoa, joka on myös pohtinut maksullisten naisten seuraa. Kyse ei sinänsä ole mistään laittomasta, kunhan myyjä ei ole alaikäinen tai ihmiskaupan uhri.

Joskus helpottaa, kun saa jutella jonkun kanssa omasta tilanteestaan. Jos sinulla on mukavia ihmisiä ympärilläsi, kannattaa aina kääntyä jonkun toisen puoleen. Myös me olemme täällä sinua varten, mikäli kaipaisit vielä syvällisempää keskustelua tilanteeseesi liittyen. Voit soittaa esimerkiksi neuvontapuhelimeemme, jonka yhteystiedot löydät täältä. Tsemppiä jatkoon sinulle.

Maija Nieminen