Mistä löytää tietoa naisen nautinnosta?

Minusta tyttöjen ja naisten seksuaalisuus on kiinostavin asia maailmassa. Haluaisin tietää kaiken miten naiselle voi tuottaa seksuaalista nautintoa. Sillä tavalla saisin itsekin eniten nautintoa, kun nainen nauttii. Voitteko kertoa jotakin naisten nautinnosta, ja mistä siitä saisi lisää tietoa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksuaalisuuteen liittyvät asiat voivat tuntua kiinnostavilta. Mukavaa, että haluat tietää enemmän nautintoon liittyvistä seikoista. Moni kokeekin nautinnollisena sen, kun aistii, että toinenkin nauttii seksistä.

Ihminen on oma ainutlaatuinen kokonaisuutensa. Siksi jokainen nainen on itse parhain henkilö antamaan lisätietoa nautinnon suhteen. Toisen kanssa kannattaa jutella siitä, millaiset asiat tuottavat hänelle nautintoa. Naiselta voi esimerkiksi kysyä, millainen kosketus- tai muu hellimistapa on hänelle mieluisin. Moni nauttii esimerkiksi sukuelinten, rintojen ja kaulan suutelemisesta ja muusta hyväilemisestä. Kehossa on sukuelinten lisäksi monia muitakin seksuaalista mielihyvää tuottavia alueita, joita voi opetella tuntemaan kumppaninsa kanssa. Kehollinen nautinto on kuitenkin vain yksi tapa kokea mielihyvää. Seksuaaliseen nautintoon liittyy olennaisesti myös nautinnon kokeminen henkisellä tasolla. Yksi tärkeimmistä seksitaidoista on kuuntelemisen taito. Toisen toiveita kuunnellen on mahdollista tuottaa kumppanilleen nautintoa juuri hänelle sopivalla tavalla.

Seksuaalista nautintoa käsittelevää materiaalia on löydettävissä esimerkiksi (ääni)kirjojen muodossa. Riippuu paljon kuitenkin henkilöstä, millaisen materiaalin hän kokee itselleen tarpeelliseksi. Kirjoja löytyy niin seksitapoihin ja orgasmiin kuin parisuhteeseen ja ihmissuhdetaitoihin liittyen. Voit tutkia, millaista materiaalia löydät esimerkiksi kirjastosta. Myös erilaisista nettiartikkeleista saattaa saada vinkkiä nautintoon liittyviin asioihin. Jos sinua kiinnostaa, on myös meidän tietoartikkeleissamme asiaa kehoon ja nautintoon liittyen. Voit tutustua esimerkiksi emätintä, klitorista ja G-pistettä käsitteleviin artikkeleihimme.

Neuvonnan tiimi