Mistä tietää, milloin hyväilyjä on jatkettu riittävän pitkään?
Mistä tietää milloin hyväilyjä on jatkettu riittävän pitkään, ja voidaan edetä yhdyntään? Pojan näkökulmasta on vähän ongelmallista, kun itse olisi valmis yhdyntään heti kun saa housut jalasta. Alkaako pimppi kostua pussailujen ja vaikka rintojen hyväilemisen aikana, vai vasta sitten kun pimppiä kosketellaan? Alkaako pimppi avautua, kun sitä nuollaan?
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. On hieno asia, että haluat ottaa hyväilyissä ja seksissä huomioon myös kumppanisi näkökulman. Tämä osoittaa vastuullisuutta ja luo kumppanille turvallisen olon.
Jokaisella henkilöllä on yksilölliset toiveet ja näkemykset siitä, milloin he ovat valmiita etenemään hyväilyjen jälkeen yhdyntään. Valmius yhdyntään vaihtelee myös seksikerran mukaan. Toiselta kannattaakin kysyä avoimesti, olisiko hän valmis yhdyntään vai haluaako hän jatkaa hyväilyjä. Seksi on paljon muutakin kuin yhdyntää ja kumppanille voi tuottaa mielihyvää muutenkin kuin yhdynnän kautta.
Pimppi alkaa kostua esimerkiksi pussailemisen ja rintojen hyväilemisen aikana. Myös kaikenlaiset muut hyväilyt ja koskettelutavat tuntuvat usein miellyttäviltä ja voivat saada pimpin kostumaan. Kehossa on sukuelinten lisäksi lukuisia muita mielihyvää tuottavia alueita ja kostumiseen ei vaadita pelkkää pimpin koskettelemista. Pimpin kosketteleminen on kuitenkin monien mielestä miellyttävä hyväilytapa, joka saa pimpin avautumaan ja kostumaan enemmän. Myös klitoriksen kosketteleminen tuottaa seksuaalista nautintoa useimmille. Koskettelun lisäksi pimpin nuoleminen voi saada pimpin avautumaan. Nuolemista saa testata, jos se sopii kummallekin. Kostumista on mahdollista tehostaa liukuvoidetta käyttämällä.
Kostumista ja pimpin avautumista yleensä edesauttaa rauhallinen eteneminen ja mukava tunnelma. Kumppanin reaktioita, ilmeitä ja eleitä kannattaa seurata kiireettä. Kiihottumisen saattaa huomata esimerkiksi lantion keinuvasta tai nytkähtävästä liikeradasta, nännien jäykistymisestä tai hengitystavan muuttumisesta raskaammaksi. Parhain tapa varmistua toisen kiihottumisesta ja yhdyntähalusta, on aina kysyä asiasta. Niin emätinyhdynnässä, suuseksissä kuin anaaliseksissä suositellaan käytettäväksi kondomia tai suuseksisuojaa.
Kaikki menee varmasti hyvin, mikäli kuvaamasi tilanne on jossain vaiheessa ajankohtainen. Lisätietoa ekasta kerrasta saat tästä artikkelista.
Neuvonnan tiimi