Moikka! On välillä hetkiä, että saan hirveetä tyydytystä vaippojen pitämisestä...

Moikka! On välillä hetkiä, että saan hirveetä tyydytystä vaippojen pitämisestä & se sekottaa vähän pakkaa, koska olis paljon kouluhommua tehtävissä. Tietysti normaali & harmiton fetissi, mutta tärkeintä on hallita elämää, ettei fetissi vie ihan kaikkea aikaa. Siihen olisin kysynyt niksejä. Luulen itte että tää johtuu vaikeesta elämäntilanteesta. Joten ehkä läsnäolo harjoitus auttaa.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mukavaa, että olet tutustunut omaan seksuaalisuuteesi ja tiedät, millaisista asioista pidät. Maailmassa on muitakin ihmisiä, jotka tykkäävät käyttää vaippoja, eli et ole yksin tilanteessasi. Ja kuten itsekin mainitsit, ei asiassa ole mitään pahaa, kunhan muistaa kuunnella omaa kehoaan ja esimerkiksi antaa vaippa-alueelle myös ajoittain ilmakylpyjä.

Vaikeassa elämäntilanteessa on tavallista hakea turvaa ja iloa sellaisista asioista, jotka tuottavat itselle mielihyvää. Tällaiset tiedostetut tai tiedostamattomat tavat voivat monesti näyttäytyä isommassa roolissa silloin, kun tilanne on vaikeimmillaan ja ajan myötä jäädä taka-alalle luonnostaan. Vaikeissa elämäntilanteissa voi joillakin ihmisillä auttaa esimerkiksi tarkat päivärutiinit. Näistä rutiineista voisi olla hyötyä myös kouluntöiden hoitamisen suhteen. Olisiko sinulla ollut mahdollisuutta pitää säännöllisiä taukoja, jolloin nautit fetissistäsi? Yksi vaihtoehto on myös yrittää painottaa fetissistään nauttimista esimerkiksi niihin kellonaikoihin, jolloin kouluhommista ei ole vaivaa.

Läsnäoloharjoitteet ovat hyvä tapa kasvattaa keskittymiskykyä ja oppia ymmärtämään itseään sekä hyväksymään itsensä paremmin. Opetushallituksen sivuille on koottu tietoisuustaitoharjoitteita, joita voit halutessasi testata täältä. Lisäksi Mielenterveystalon sivujen hyväksyvän tietoisen läsnäolon omahoito-ohjelma on monien mielestä toimiva. Omista tunteistaan ja kokemuksistaan kannattaa myös puhua jollekin luotettavalle ihmiselle.

Jos sinusta tuntuu, että fetissisi hallitsee elämääsi, voit rohkeasti soittaa neuvontapuhelimeemme tai varata ajan seksuaalineuvojan luota. Yhteystiedot löytyvät täältä. Olemme mielellämme täällä tukenasi, jos kaipaat vielä neuvoja tilanteeseesi liittyen.

Neuvonnan tiimi