Monenko eri kumppanin kanssa ihminen on yhdynnässä elämänsä aikana?

Monenko eri kumppanin kanssa vaikka keskiverto suomalainen on yhdynnässä elämänsä aikana?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Joidenkin tutkimustulosten mukaan seksikumppanien lukumäärä on noin 10 henkilöä. Joillakin määrä voi olla reilusti alle tämän luvun ja joillakin luku voi olla suurempi. Tutkimustulokset voivat myös vaihdella esimerkiksi tutkimustahon ja tutkimukseen osallistuvien mukaan. Liikaa ei tule erilaisia tilastoja kuitenkaan tutkia, sillä kumppanien lukumäärä ei määrittele hyvän seksin määrää. Tärkeintä on, että itse kokee olevansa tyytyväinen seksielämäänsä joko yksin tai mahdollisen kumppaninsa kanssa.

Neuvonnan tiimi