Mustasukkaisuus kumppanista

Sattuu, kun en oo ainoa nainen jota kohtaan kumppani kokee seksuaalista halua. Se tuntee vetoa moniin muihin esim. pornon kautta. Se on väistämätöntä, kaikki tuntee. Tunnen itekin vetoa muita kohtaan. Silti ajatus tuntuu pahalta. En usko, et on kyse vain epävarmuudesta, koska oon tyytyväinen vartalooni ja tiedän, et mieskin tykkää. Ja luotan ettei mies petä. Vaikka olisin miehen mielestä kaikista kiihottavin, olisin silti mustasukkanen siitä, et hän voi kiihottua muistakin. Miksi? 🙁

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mustasukkaisuus on tunne siinä missä muutkin tunteet. Jatkuva mustasukkaisuuden tunne saattaa kuitenkin vaikuttaa omaan tai suhteen hyvinvointiin. Siksi on arvokasta osata tunnistaa ja nimetä omat tunteensa ja lähteä etsimään vastauksia tilanteeseensa.

On inhimillistä haluta tuntea olevansa se kiinnostavin henkilö kumppaninsa silmissä. Mustasukkaisuus voi viestiä menettämisen pelosta tai eräänlaisesta uhatuksi tulemisesta. Jos suhde on uusi, saattaa ihminen kokea tietynlaista epävarmuutta omasta paikastaan suhteen sisällä. Myös muun muassa aiemmat turvattomuuden tai petetyksi tulemisen kokemukset ihmissuhteissa voivat itsetuntoon liittyvien asioiden lisäksi synnyttää mainitsemiasi tunteita. Itsetunto koostuukin myös muista osa-alueista kuin kehoon liittyvistä seikoista. Mikäli pornon katselemiseen liittyy mustasukkaisuutta, voi taustalla olla huoli, ettei kumppani pidä toista enää viehättävänä. Pornon saatetaan myös pelätä vievän aikaa yhteiseltä seksiltä tai läheisyydeltä. Tilanteen taustalla voikin olla monisyisiä tekijöitä, joita voi olla vaikea tunnistaa.

Mustasukkaisuutta kokiessaan voi yrittää eritellä mielessään, onko koettu uhka todellinen vai kuviteltu. Voit lisäksi pohtia, millaisia tarpeita sinulla on; kaipaisitko jotain kumppaniltasi? Huolista puhuminen kumppanin kanssa saattaa helpottaa tunteiden käsittelemisessä. Kumppanisi haluaa varmasti sinun voivan hyvin ja tuntevan olosi ainutlaatuiseksi. Tarvittaessa apua ja neuvoja on saatavilla myös seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin vastaanotolta. Ajan voi varata myös yksin. Yhteystietomme löytyvät täältä.

Mustasukkaisuudesta on kirjoitettu myös monia hyviä kirjoja, joiden lukeminen voi tuoda uusia näkökulmia ja lieventää epämiellyttäviä tunteita.

Neuvonnan tiimi