Naapurin seksiäänet

Välillä naapurista(asun kerrostalossa) kuuluu ääniä jotka ovat luultavasti peräisin innokkaasta seksistä(nautinnollisia voihkaisuja, rytmikkäitä huudahduksia, tömähtelyä, naurunpurskahduksia, ym). En oikein tiedä mitä ajatella niistä. Toisaalta ne on ihan mielenkiintoisia. Onko väärin kuunnella niitä(siis olemalla vaan normaalisti kotonani) vai pitäisikö minun hankkia korvatulpat? Mietin, että onko väärin tavallaan ”salakuunnella” toisten seksiä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Naapurista kuuluvia seksiääniä saattaa olla vaikeaa välttää. Äänien kuuluminen voi silti tuntua hämmentävältä tai aiheuttaa syyllisyyttä, vaikkei itse tietoisesti olisikaan asettunut kuuntelemaan ääniä. Jos äänet kuuluvat kotiisi sattuman kautta, ei asiasta kuitenkaan tarvitse kantaa syyllisyyttä. Et ole tehnyt mitään kiellettyä, vaikka vahingossa kuulisitkin toisten seksiääniä.

Lähinnä oma moraali ja arvot määrittävät sen, mikä on omasta mielestä sallittua ja mikä ei. Jos sinusta tuntuu, että korvatulppien hankkiminen on tilanteessasi parhain ratkaisu, voit näin toimia. Mikäli taas äänet eivät sinänsä haittaa sinua, voit myös antaa asian olla. Yksi vaihtoehto on ottaa asia puheeksi naapureiden kanssa ja kertoa, että heiltä kuuluu muihin asuntoihin ääniä. Vaihtoehto saattaa tuntua kiusalliselta, mutta jos asia vaivaisi sinua kovasti, on hyvä keskustella asiasta. Muissa tapauksissa voit olla rauhassa ja jatkaa kotona olemista tavalliseen tapaasi äänistä huolimatta.

Mikäli kaipaisit vielä neuvoja tai toisenlaista näkökulmaa tilanteeseesi, voit soittaa neuvontapuhelimeen, jossa asiaa on mahdollista käsitellä laajemmin.

Neuvonnan tiimi