Nauttivatko pornonäyttelijät siitä, mitä pääsevät tekemään kaikkien nähden?

Nauttivatko pornonäyttelijät siitä, mitä pääsevät tekemään kaikkien nähden? Eikö vaadi valtavan hyvän itsetunnon, että näyttää koko maailmalle vartalonsa ja mitä sillä tehdään? Millä perustella näyttelijät valitaan rooleihinsa? Tiedättekö mikä on suunnilleen naisilla ”yläikäraja”?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Pornonäyttelijät voivat tietyllä tapaa nauttia esillä olemisesta. Jokaisella on kuitenkin aina omat syynsä tehdä pornoa. Ihmiset saavat myös nautintoa eri asioista. Kaikki kohtaukset eivät välttämättä ole mieluisia näyttelijöille, mutta he saattavat kokonaisuudessaan nauttia työstään.

On hieman henkilöstä riippuvaa, millä tavalla haluaa määritellä hyvän itsetunnon. Useimmilla pornonäyttelijöillä voi olla hyvä itsetunto tai ainakin mutkaton suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen. Osa saattaa tehdä työtä siksi, että nauttii seksuaalisesti siitä, kun muut katsovat häntä. Pornonäyttelijöissä on monenlaisia ihmisiä, joten itsetuntoon liittyvät asiat vaihtelevat henkilöittäin.

Roolitukseen vaikuttaa monesti tuotannon ja ohjaajan näkemykset oikeasta henkilöstä. Henkilö valitaan sen mukaan, millainen käsikirjoitus elokuvassa on. Valintaan usein vaikuttavat esimerkiksi ikä, ulkonäkö sekä sukupuoli.

Usein nuoret, noin parinkymmen molemmin puolin olevat naiset, ovat kysytyimpiä pornonäyttelijöitä. Varsinaisesti ei ole olemassa mitään yläikärajaa, mutta roolivaihtoehdot monesti vähentyvät henkilön ikääntyessä. Pornoa kuitenkin tuotetaan paljon ja tuottajien ideana on tarjota jokaiselle jotakin. Tämän takia myös vanhemmille kuin parikymppisille naisille on rooleja tarjolla. Korkeakaan ikä ei välttämättä ole este pornonäyttelijän työlle, koska olemassa on muun muassa ikäeroilla leikittelevää pornoa.

Ajatus pornonäyttelijän urasta voi tuntua kiihottavalta fantasian tasolla. Erilaisista mielikuvista on lupa nauttia esimerkiksi itsetyydytyksen keinoin. Pornosta saat laajemmin tietoa täältä.

Neuvonnan tiimi