Ohivuodot yön aikana

En halua laittaa mitään sisälleni, joten käytän kuukautisten aikaan siteitä(se käsittääkseni on ainut kertakäyttöinen vaihtoehto minulle?). Yöksi laitan siivekkeellisen yösiteen. Se toimii ihan hyvin kun makaan selällään(yritän aina kuukautisten aikaan nukahtaa selälleni), mutta joskus käännyn yöllä unissani kyljelleni ja tällöin veri tulee ihan siteen reunalle ja välillä ylikin ja yöhousut saattavat olla aamulla sotkussa. Onkohan olemassa jotain niksiä mikä auttaisi niin ettei tätä tapahtuisi?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kuukautissuojissa on erilaisia vaihtoehtoja, mutta tällä hetkellä ainoa kertakäyttöinen vaihtoehto on terveysside, mikäli ei halua laittaa mitään sisälleen.

Mainitsemasi siivekkeellinen yöside on hyvä valinta yön ajaksi. Jos pyrkii välttämään ohivuotoja selällään ollessaan, voi pumpuli- tai vessapaperitupon laittaa pyllyvaon päähän. Vessapaperia on mahdollista hyödyntää myös kyljellään nukkuessaan. Tällöin vessapaperia on hyvä taittaa useamman kerroksen verran nivustaipeisiin ja vetää yöhousut tiukasti jalkaan. Jos et käytä siivekkeellistä sidettä, voi vessapaperin asettaa haarakiilaan nähden poikittain, jolloin vessapaperia jää roikkumaan lähelle nivustaipeita. Tämän jälkeen side kannattaa asettaa paikalleen siten, että siteen teippipinta pysyy paikallaan sekä siteen ylä- että alaosan kohdalta, vaikka side lepäisikin vessapaperin päällä. Niksiä kokeillessa voi olla parempi käyttää pitkää sidettä, jotta teippipinta-alaa on enemmän. Lopuksi yöhousut vedetään jalkaan niin, että vessapaperi jää yöhousujen sisäpuolelle roikkumaan nivustaipeen lähelle yöhousujen suojaksi. Yksi vaihtoehto on myös teipata side tai pikkuhousunsuoja molempiin yöhousujen lahkeisiin siten, että ne jäävät lähelle nivustapeita suojaamaan housuja ohivuodoilta.

Tilannetta voi yleisellä tasolla helpottaa käyttämällä napakoita alushousuja kuukautisten aikana. Myös lahkeellisemmat ”bokserimallit” voivat pitää siteen paremmin paikallaan yöllä. Lisäksi markkinoilla on saatavilla kuukautisalushousuja, mutta kyseiset alushousut eivät kuitenkaan ole kertakäyttöisiä. Tietysti aina on mahdollisuus valita myös siivekkeellinen inkontinenssisuoja tai pieni vaipantapainen suoja, jossa on reuna vuotojen estämiseksi. Vaikka ajatus vaippamaisesta suojasta saattaa tuntua ”nololta”, ei syytä nolostumiseen ole. Kunnon suoja pitää housut puhtaina ja takaa hyvät yöunet.

Kuukautisveren valuminen yöhousuille ei ole vaarallista, mutta tilanteen sotkuisuus saattaa silti ärsyttää. Käytäntö voi opettaa muitakin niksejä ja netistä on mahdollista lukea lisää vinkkejä samantyyppisten tilanteiden ratkaisemiseksi. Mikäli vuotosi on runsasta tai tilanne jollakin muulla tavalla haittaa sinua, kannattaa kääntyä vielä gynekologin puoleen.

Neuvonnan tiimi