Olisiko mahdollista vaikuttaa siemennesteen makuun?

Olisiko mahdollista vaikuttaa siemennesteen makuun? Onkohan joku ruoka sellainen, jolla olisi vaikutusta sperman makuun? Haluaisin, että meillä alkaisi olla suuseksiä tyttöystävän kanssa, ja että spermani ei maistuisi ainakaan pahalta. Tuntuu tosi kiihottavalta ajatella, että saisin laueta suuhun muutaman kerran viikossa, ja että tyttöystävä pitäisi sperman mausta. Se lisäisi varmasti hänen mielenkiintoa suuseksiin.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Siemennesteessä on sama perusmaku, vaikkakin sperman maussa on pieniä vivahde-eroja yksilöiden väillä. Terveellisillä elämäntavoilla ja tietynlaisella ravinnolla makua voi yrittää muuttaa hieman makeampaan suuntaan.

Terveellisillä elämäntavoilla tarkoitetaan esimerkiksi tupakoinnin ja alkoholin käytön välttämistä sekä päivittäisen nestetasapainon ylläpitämistä juomalla 1-2 litraa vettä. Ruokavaliota ajatellessa voi testata, onko voimakkaiden mausteiden ja pikaruoan jättämisellä positiivista vaikutusta makuun. Myönteisellä tavalla makuun saattaa vaikuttaa myös erilaisten hedelmien, kuten esimerkiksi ananaksen, omenan, melonin tai mangon syönti.

Joskus makua on hankala muuttaa itse, sillä jokaisen keho toimii omalla tavallaan. Terveellisistä elämäntavoista ei kuitenkaan pitäisi olla haittaa, joten siinä mielessä erilaisia vinkkejä voi testata aina kehoaan ja järkeään kuunnellen.

Suuseksin ajatteleminen voi saada aikaan kiihottavia ajatuksia. Tässä ei ole mitään väärää ja on luonnollista haaveilla tyttöystävän suuhun laukeamisesta. Kaikissa seksin muodoissa suositellaan käytettäväksi kondomia tai suuseksisuojaa. Näin vältetään seksitautien syntyminen suuseksin aikana. Tyttöystävän kanssa kannattaa jutella molempien toiveista ja näkemyksistä suuseksin suhteen. Suuseksiä voi myös harrastaa niin, että juuri ennen laukeamista siemensyöksyn annetaan tulla jonnekin muualle kuin suuhun. Voitte yhdessä jutella siitä, mikä kohta olisi molempien mielestä paras laukeamispaikka.

Hienoa, että ajattelet tyttöystävääsi ja haluat hänen pitävän spermasi mausta. Jos suuhun laukeaminen tuntuu tyttöystävästäsikin hyvältä idealta, on kyseistä suuseksitapaa lupa kokeilla yhdessä.

Neuvonnan tiimi