Oman lapsen erektio ja itsetyydytys

Olen 10-vuotiaan pojan äiti. Onko normaalia, että tuon ikäinen saa erektioita? Menin aamulla herättämään poikaa, ja vedin peiton pois päältä, että hän nousisi nopeasti ylös. Hänellä oli pippeli täydessä erektiossa. Itse häkellyin poikaa enemmän. Ei kai enää tohdi käyttää tuota herätyskeinoa. Jäin miettimään kuinka nuorena pojat alkavat jo itsetyydyttää. Varmaan se on hänelle jo tuttua?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Jokaisen ihmisen kasvu ja kehitys kulkee omalla yksilöllisellä tavallaan. Erektio on kehon luonnollinen reaktio, josta ei tarvitse olla huolissaan. On kuitenkin ymmärrettävää, että oman lapsen erektion havaitseminen saattaa silti häkellyttää.

Erektioita voi ilmetä jo sikiöaikana, joten on aivan mahdollista, että myös 10-vuotiaalla on erektio. Erektio ei välttämättä viittaa seksuaaliseen kiihottumiseen. Esimerkiksi kylmä tai kuuma vesi/ilma, pippelin hankautuminen tai pelästyminen voivat synnyttää erektion. Luonnollisesti myös nukkuessa erektioita saattaa syntyä. Nukkuessa keho ylläpitää pippelin terveyttä eikä asiaan aina liity kiihottunutta tilaa tai seksuaalisia unia.

Erektioiden ilmenemisestä tai ihmisen iästä ei voi päätellä sitä, onko henkilö aloittanut itsetyydytyksen. Jo pienet lapset saattavat tutustua kehoonsa unnuttamalla, johon ei liity orgasmikeskeisyyttä niin kuin nuoren tai aikuisen itsetyydytykseen saattaa liittyä. Monesti murrosiän alkaessa kiinnostus orgasmikeskeiseen itsetyydytykseen saattaa herätä. On täysin yksilöllistä, milloin tämä tapahtuu. Joillakin itsetyydytys saattaa alkaa alakouluaikana, toisilla taas vasta yläkoulussa tai myöhemmin. Lisäksi on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita itsetyydytyksestä ollenkaan. On täysin mahdollista, että poikasi ei ole kokenut aiemmin erektioita ja tilanne on uusi hänellekin. On myös mahdollista, että erektiot ovat pojallesi tuttuja, mutta hän kokee ne vain kehon reaktioina, kuten esimerkiksi haukotuksen tai aivastuksenkin. Erektioita tulee ja erektioita menee eikä poikasi ole välttämättä osannut miettiä asiaa seksuaalisuuden ja itsetyydytyksen kantilta. Ainoan oikean vastauksen tietää vain hän itse.

Vaikka erektio on luonnollinen asia, saattaa tosiaan olla hyvä pohtia muita teille sopivia herätyskeinoja. Tarvittaessa voitte keskustella yhdessä siitä, millainen herätystapa olisi molempien mielestä kiva. Voi olla, että myös seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvät asiat on nyt helpompi ottaa lempeästi ja syyllistämättä puheeksi. Jos haluat, voit käyttää tukenasi kirjaston kirjoja tai Vanhempainnetin ohjeita. Halutessasi voit myös kertoa pojallesi esimerkiksi meidän sivuistamme, joiden kautta hän saa tarvittaessa kootusti tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.

Toivottavasti oma olosi on jo päässyt tasaantumaan. Kuvaamiasi tilanteita voi tapahtua, mutta yleensä ne eivät ole mitenkään vakavia. Jos asia painaa, kannattaa jutella jonkun toisen kasvattajan kanssa, jotta saat vertaistukea tai voit halutessasi soittaa neuvontapuhelimeemme, jossa tapahtunutta on mahdollista käsitellä paremmin.

Neuvonnan tiimi