Onko emätinyhdynnässä tarpeen käyttää liukuvoidetta?

Haluaisin tietää onko emätinyhdynnässä tarpeen käyttää liukuvoidetta? En ole ollut vielä yhdynnässä. Voiko pimppi kostua ilman liukkaria niin, ettei siihen tule yhdynnässä hankautumia?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä juttu, että otat selvää jo etukäteen yhdyntään liittyvistä asioista.

Emätinyhdynnässä ei ole pakko käyttää liukuvoidetta, jos ei halua. Pimppi voi kostua ilman liukkariakin niin, ettei pimppiin tule hankaumia. Tällaiset asiat kuitenkin vaihtelevat aina seksikerran ja ihmisen mukaan. Kumppanin kanssa voi testata, kuinka paljon pimppi kostuu ja jutella siitä, onko liukuvoiteen käyttö tarpeen. Liukuvoiteissa on eroja ja jotkut saattavat käyttää liukuvoidetta esimerkiksi ihan vain uudenlaisen tuntuman vuoksi. Liukuvoidetta saa käyttää, vaikka pimppi tuntuisikin kostealta.

Yhdessä keskustellen ja testaten voi löytää sopivan tavan kostua ja olla emätinyhdynnässä. Hankaumia voi kostumisen lisäksi välttää myös rauhoittamalla yhdyntätahtia tai pitämällä taukoa, mikäli jokin tuntuisi epämukavalta. Kun kuuntelee toisen kehoa, on seksi miellyttävämpää.

Jos sinua kiinnostaa, voit halutessasi vielä tutustua ekaa kertaa käsittelevään artikkeliimme.

Neuvonnan tiimi