Onko oikein kerskailla seksikokemuksillaan?

Yksi ysiluokkalainen poika kehuu aina miten hyvältä tuntuu, kun tyttöystävä imee sen kullia, ja antaa kuulemma laueta suuhun. Onko oikein, että tuollaisella asialla kerskaillaan? Monia varmaan harmittaa, etteivät ole itse kokeneet samaa. Miksi jotkut pojat puhuvat niin hirveästi seksikokemuksistaan?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksikokeiluissa ei ole mitään pahaa, mutta kokemuksilla kerskaileminen saattaa ulkopuolisista tuntua vaivaannuttavalta tai harmittavalta. Olisikin tärkeää yrittää huomioida, millaisissa tilanteissa ja paikoissa kertoo kokemuksistaan. Monesti seksikokemuksilla tulee kerskailtua silloin, kun asia on vielä uusi henkilölle itselleen. Kuvaamiasi tilanteita tapahtuu etenkin nuorten keskuudessa. Imemisen muuttuessa tavanomaisemmaksi, saattaa asiasta puhuminenkin vähentyä. Tilanteissa voi tietenkin olla yksilökohtaisia eroja.

On olemassa ihmisiä, jotka haluavat jakaa yksityiselämäänsä liittyvät asiat vain kumppaninsa tai aivan lähimpiensä kanssa. On myös olemassa niitä, jotka kertovat avoimesti kaiken omasta elämästään. Olisikin aina kohteliasta sekä kumppaniaan että kuulijoitaan kohtaan ensin kysyä lupa siihen, saako jakaa henkilökohtaisia seksikokemuksiaan. Näin ei tulisi vahingossa loukanneeksi ketään.

Jos tilanne vielä toistuu, voi asiasta yrittää ystävällisesti huomauttaa henkilölle itselleen. Pojalle voi sanoa, että on kiva, että hän on harrastanut suuseksiä, mutta kuulijoina on ihmisiä, jotka eivät koe aihetta kohteliaana puheenaiheena. Asiasta voi myös kertoa opettajalle, jos tilanne haittaa opiskelua tai harmittaa muuten vain mieltä. Yksi vaihtoehto on yrittää poistua seurasta tai vaihtaa puheenaihetta, mikäli jutut kääntyisivät koko ajan suuseksiin. On myös täysin mahdollista, että puheet suuseksin harrastamisesta lopahtavat itsestään ajan kuluessa.

Vaikka tilanne saattaisi nyt harmittaa tai tuntua epäreilulta, on muillakin mahdollisuus vielä päästä kokemaan seksiin liittyviä asioita. Kokemukset vain tulevat ihmisille ajankohtaisiksi omaan yksilölliseen tahtiinsa. Asiaa ei siis kannata murehtia. Tarvittaessa lisää neuvoja ja tukea saa vielä neuvontapuhelimessa.

Neuvonnan tiimi