Onko ok, että 17v harrastaa seksiä 26 v kanssa?

Onko ok, että 17v harrastaa seksiä 25 tai 26 v kanssa? Itse täytin äskettäin 17, ja olen ihan lätkässä itseäni lähes kymmenen vuotta vanhempaan naiseen. Nainen on jutellut kanssani ja nyt olemme olleet yhdessä ajoittain. Valtavasti tekee mieli saada seksiä. Ei kai se muille kuulu mitä me teemme? En ainakaan ole hyväksi käytetty, vaan päinvastoin suurella halulla kuolaan naisen perään.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Laissa lapsia ja nuoria suojelee niin sanottu suojaikäraja, joka on 16 vuotta. Tarkoituksena on suojella lapsia ja nuoria aikuisten seksuaalisilta ehdotteluilta ja teoilta. Ikäraja on 18 vuotta, mikäli vanhempi osapuoli on auktoriteettiasemassa alaikäiseen nähden. Laki ei kuitenkaan puutu sellaisiin suhteisiin, joissa henkilöiden fyysisessä ja henkisessä kehitystasossa ei ole eroja. Jos nainen ei ole auktoriteettiasemassa sinuun nähden, eli esimerkiksi opettajasi tai valmentajasi, ei laki puutu yhteisymmärryksessä harrastettuun keskinäiseen seksiinne.

On täysin luonnollista kokea ihastumisia ja fantasioida ihastumisen kohteestaan. Joskus tilanteet jäävät fantasian tasolle, toisinaan taas eivät. Jos päätyisitte yhteen, saattaa läheisillä herätä erilaisia ajatuksia suhteestanne. Yhdessä voitte jutella omista ja mahdollisesti muiden taholta tulleista huolenaiheista. Myös neuvontapuhelimeen saa aina soittaa, jos asia mietityttää jatkossakin.

Neuvonnan tiimi