Onko outoa, jos penis lisää turvallisuuden tunnetta?
Hei. Tein mielenkiintoisen huomion yhdynnän aikana. Minulle tuli jotenkin hyvin turvallinen olo kun poikaystävän penis työntyi emättimeen sisälle. Tunne voimistui, kun se alkoi liikkua edestakaisin sisälläni. En ollut aikaisemmin kokenut yhdyntää ihan samalla tavalla. Mistähän tämä voi johtua? Onko outoa, jos penis lisää turvallisuuden tunnetta?
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. Mukavaa, että yhdyntä poikaystäväsi kanssa on tuntunut turvalliselta ja miellyttävältä. Aina voi oppia uusia asioita itsestään ja kehostaan. Ei ole mitään outoa siinä, jos penis lisää turvallisuuden tunnetta. Päinvastoin, syvä tunneyhteys ja fyysinen yhteys voivat kulkea rinnakkain. Jos sinulla on hyvä olla poikaystäväsi kanssa, voi hänen läheisyytensä aistia kokonaisvaltaisesti turvallisena. Seksin aikana ihminen on myös henkisesti melko alaston ja tällöin saattaa herkistyä eri aisteillaan.
Tilanteissa ja seksikerroissa on varmasti yksilöllisiä eroja ja siksi on vaikeaa sanoa tarkasti, mistä tilanteessasi on kysymys. Niin kauan kuin tilanne tuntuu miellyttävältä ja hyvältä, ei asiaa tarvitse pelätä tai kummeksua, vaan tunteelle voi antautua. Tilanteesta kannattaa kertoa poikaystävälle, hän varmasti pitäisi kuulemastaan. Poikaystävän kanssa asiaa on mahdollista käydä läpi vielä tarkemmin ja syvällisemmällä tasolla. Toivotaan, että nautinnollinen ja turvallinen olo toistuu jatkossakin yhteisen seksinne aikana.
Neuvonnan tiimi