Onko pimpissä kohta, jonka koskettaminen tuntuisi erityisen hyvältä?

Onko pimpissä joku tietty kohta, jonka koskettaminen tuntuisi erityisen hyvältä? Voiko yhdynnässä saada peniksen koskettamaan jotenkin vahvemmin tai hierovammin tuota kohtaa? Vai onko niin, että penis tuntuu samalta pimpin eri kohdissa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Pimppi on rakenteeltaan putkimainen ja joustava elin. Tyypillisesti pimpin tuntoherkimmät kohdat sijaitsevat pimpin suuaukolla tai hieman sen sisäpuolella. Monet voivat kokea esimerkiksi klitoriksen koskettelemisen miellyttävänä. Tuntoherkkiä alueita voi kosketella joko peniksellä tai vaikkapa sormin tai suulla.

Kaikenlaiset seksin aikana koetut tuntemukset vaihtelevat henkilöittäin. Pääasiassa penis tuntuu samalta pimpin eri kohdissa. Lähinnä penistä sisään vietäessä tuntuma voi olla herkempi. Yhdynnässä voi toimia esimerkiksi niin, että jompikumpi hyväilee sormilla klitorista peniksen ollessa pimpin sisällä. Myös asentoja vaihtamalla on mahdollista etsiä nautinnollisinta tuntumaa. On silti hyvä huomioida, että kehossa on pimpin lisäksi muitakin kohtia, joiden hyväileminen voi tuottaa seksuaalista mielihyvää.

Jokainen ihminen on asiantuntija oman kehonsa suhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen tietää itse parhaiten, mikä kohta pimpin alueella tai muualla kehossa on tuntoherkin. Toiselta kannattaa kysyä, mitä kohtaa hän toivoisi kosketettavan, jotta nauttisi seksuaalisesti. Myös kosketustapaa tai kosketuksen voimakkuutta muuttaessa voi löytää uusia tapoja nauttia. Harjoittelemalla oppii tuntemaan sekä oman että kumppaninsa kehon toimintaa.

Neuvonnan tiimi