Onko pippelin hyväilemiseen muita tapoja kuin esinahan liikuttelu?

Onko pippelin hyväilemiseen muita tapoja, kuin esinahan liikuttelu edestakaisin terskan päällä, ja suuseksi? Tiedättekö onko suuseksissä yleisempää imeminen vai nuoleminen, ja kumpi yleisesti ottaen tuntuu pojasta paremmalle.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Pääasiassa pippelin hyväilemisen mekaniikka on esinahan liikuttelemista edestakaisin. Hyväilyissä on kuitenkin lupa käyttää mielikuvitusta ja keksiä kumppaninsa kanssa erilaisia miellyttäviä tapoja kosketella toista. Pippeliä voi hyväillä esimerkiksi sormenpäillä, sormien lomassa tai käsien välissä. Pippeliä on mahdollista muun muassa hieroa, silitellä tai sivellä. Sormia tai kättä voi pyöritellä terskan tai pippelin ympäri. Pippelin hyväilyn lisäksi hyväilyjä voi kohdentaa myös esimerkiksi välilihan ja kivesten alueelle. Lisäksi suulla tai esineillä tai välineillä tehtävät hyväilyt ovat mahdollisia.

On vaikeaa sanoa, kumpi suuseksitapa olisi yleisempi, sillä asiasta ei ole mitään tarkkaa tilastoa. Molemmat tavat ovat kuitenkin yleisiä. Suuseksi voi sisältää joillain vain imemistä, toisilla taas nuolemista. Suuseksiin on kuitenkin mahdollista yhdistää molemmat hyväilytavat. Suulla tehtävien hyväilyjen lisäksi myös kädet tai seksivälineen voi ottaa mukaan suuseksiin. Tämä saattaa monipuolistaa seksikontaktia ja tuoda erityyppistä nautintoa.

Jokainen pitää hieman erilaisista asioista suuseksin suhteen. Yleisesti ottaen kumpikin hyväilytapa voi tuntua pojasta nautinnolliselta. Mitään yhtä oikeaa tapaa tuottaa nautintoa ei ole olemassa. Asia riippuu aina ihmisestä ja seksikerrasta. Yhdellä kerralla jokin tietty tapa voi tuntua kiinnostavalta, seuraavalla kerralla jokin muu. Toiselta kannattaa kysyä, millaiset hyväilyt tuottaisivat hänelle eniten nautintoa. Ihminen itse on oman kehonsa asiantuntija ja paras vastaaja kysymykseen.

Jos tuntuu, ettei keksi kumppaninsa kanssa uusia hyväilykeinoja, voi netin asiallisilta sivuilta tai kirjoista löytää lisävinkkejä. Mukaan hyväilyihin saa ottaa myös seksivälineitä. Kaikissa hyväilyissä on tärkeää edetä toisen tahtoa kunnioittaen. Hyväilyjen tulisi tuntua molemmista miellyttäviltä, joten kehon viestejä on tärkeää kuunnella.

Jos sinua kiinnostaa, on sooloseksiä käsittelevässä artikkelissa mainittu muutamia hyväilytapoja, joita voi osoittaa pippelille. Myös suuseksiä käsittelevästä artikkelista saattaa olla hyötyä sinulle.

Neuvonnan tiimi