Onko transnaisen mahdollista tulla raskaaksi? Tai siis voiko tiede kehittyä...

Onko transnaisen mahdollista tulla raskaaksi? Tai siis voiko tiede kehittyä siihen pisteeseen, kun eikö kohdunsiirtoja yms tehdä nyt jo cis-naisten välillä? Ja toinen kysymys, pystyykö hormoneilla oleva transnainen imettämään?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Transnainen ei voi tulla raskaaksi kohdun ja munasarjojen puuttumisen vuoksi. Kohdunsiirtoja tosiaan tehdään, mutta vakiintunutta terveydenhuollon toimintaa ne eivät toistaiseksi ole missään maassa. Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan maailmassa oli tuolloin tehty noin 60 kohdunsiirtoa ja niiden avulla oli syntynyt 18 elävää lasta. Kohdunsiirtoon liittyy useita ehtoja, joihin kuuluu muun muassa se, että potilaan tulee olla geeneiltään nainen ja hänellä pitää olla toimivat munasarjat. Tiede kuitenkin kehittyy jatkuvasti, joten voi olla mahdollista, että jossain vaiheessa kohdunsiirron kautta myös transnainen onnistuu saamaan elävän lapsen. Nähtäväksi jää, millaisella nopeudella kehitys kulkee eteenpäin.

Transnaisen imetyksestä ei ole juuri ollenkaan tutkimustietoa, mutta periaatteessa transnaisen maidoneritystä voi yrittää käynnistää yhdistelmäehkäisyvalmisteen käytöllä ja stimuloimalla rintoja lypsämällä niitä. Jos kyseessä on jatkuva hormonihoito, on imetyksen käynnistämiseen tarvittava hormonilääkitys suunniteltava tarkoin koko kokonaisuus huomioon ottaen. Todennäköisesti transnaisen maitomäärä jää pienemmäksi kuin täysimetykseen tarvitaan, mutta on olemassa tapauksia, joissa maidon määrä on kattanut vauvan maidontarpeen. Transnaisen imetyksessä on otettava huomioon myös mahdollinen rintakirurgia ja sen vaikutus imetyksen onnistumiseen. Haasteet voivat riippua siitä, millaista leikkaustekniikkaa on käytetty.

Hienoa, että haluat pohtia tällaisia tieteeseen ja ihmisyyteen liittyviä asioita. Lisätietoa aiheesta voit saada Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksesta. Lisäksi meidän neuvontapuhelimeemme saa olla yhteydessä, jos kaipaat vielä keskustelua aihepiiriin liittyen.

Neuvonnan tiimi