Pissahädän tunne yhdynnässä

Minulle tulee yhdynnän aikana sellainen tunne, kuin olisi pissihätä. Se tulee, vaikka olisin vähän aikaisemmin käynyt pissillä, joten se ei voi olla ”todellista”. Epämukavalta se silti tuntuu, ja tunne voimistuu yhdynnän jatkuessa. Nauttimaan en pysty. Mikä sen pissihädäntunnen saa aikaan, ja voiko sille mitään?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Pissihädän tunne on melko yleinen kokemus muillekin seksin yhteydessä. Sukuelinten alueelle kertyy kiihottumisen aikana verta, jolloin kudokset turpoavat. Tämä saa paineen tunteen kasvamaan virtsarakossa sekä virtsaputkessa ja siten tunteen pissihädästä. Joillakin myös seksissä syntynyt rasitus alueella voi saada aikaan pissihädän.

Omaa tilannettaan on mahdollista helpottaa käymällä pissalla ennen seksiä, kuten olet tehnytkin. Jotkut saattavat aistia orgasmin tulemisen ikään kuin pissaamisen tarpeena. Tässä mielessä pissalla käyminen ennen seksiä voi rauhoittaa omia ajatuksia, koska tietää, että pissihädästä ei välttämättä ole kyse tuntiessaan painetta alueella.

Ikävää kuulla, jos et pysty nauttimaan. Toisiko mielenrauhaa pyyhkeen laittaminen alle seksin aikana tai esimerkiksi kylpyhuoneessa harrastettu seksi? Tällä tavoin paikat saisi puhdistettua helpommin, jos pissaa lirahtaisikin seksin aikana ja toisaalta pystyisi siten myös paremmin rentoutumaan ajatuksen tasolla. Koetko itsetyydytyksen aikana samanlaisia tuntemuksia tai pystytkö nauttimaan itsetyydytyksestä? Itsetyydytyksen avulla voi harjoitella rentoutumista ja orgasmin saamista omassa rauhassaan. Kukaan ei näe, jos pissaa pääsisi lakanoille tai pinnoille. Myönteisten kokemusten avulla voi olla helpompaa rentoutua myös kumppanin kanssa seksiä harrastettaessa.

Omista huolistaan kannattaa jutella mahdollisen kumppaninsa kanssa. Hänkin varmasti haluaa, että seksi olisi sinulle mieluisaa ja nautinnollista. Seksiin voi liittyä erilaisia eritteitä, jotka ovat luonnollisia ja kuuluvat elämään. Tällaisia asioita ei tarvitse hävetä ja niihin voi suhtautua armollisesti. Kumppanisi välittää sinusta ja osaa suhtautua tarvittaessa asiaan hienotunteisesti. Mikäli koet, että tietynlainen häpeä tai muut kielteiset seikat vaikuttavat edelleen seksielämääsi, on hyvä jutella asiasta esimerkiksi lääkärille tai kääntyä neuvontapuhelimen tai seksuaalineuvojan vastaanoton puoleen. Autamme mielellämme sinua lisää ja meille voi puhua luottamuksellisesti. Yhteystiedot löydät täältä.

Neuvonnan tiimi