Pornon katsominen ja hellyyden puuttuminen yhdynnässä

Minulle on jäänyt pornoa katsoessani sellainen vaikutelma, että yhdynnässä ei ole samanlaista hellyyttä kuin hyväilyissä ja myös suuseksi voi olla todella hellää. Olenko oikeassa, että yhdyntäliike ei ole niin hellä ja varovainen, vaan että mies käyttää siinä ”voimakkaampia otteita” peniksen kanssa? Voiko yhdyntätahti edes olla kovin hidas?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Porno on näyteltyä elokuvaa, joten pornoelokuvissa nähty seksi ei välttämättä vastaa oikeassa elämässä harrastettua seksiä. Pornossa saattaa tosiaan nähdä esimerkiksi kuvaamiasi ”voimakkaampia otteita” peniksen kanssa. Myös yhdyntäliike ei ole pornossa aina hellä ja varovainen. Oikeassa elämässä monet nauttivat hellyydestä myös yhdynnässä ollessaan. Kumppania voikin koskettaa hellästi niin hyväilyjen, suuseksin kuin yhdynnän aikana. Tärkeintä on, että seksitilanteet ovat molemmille miellyttäviä.

Seksissä kannattaa kuunnella sekä omia että kumppanin toiveita ja seurata kehojen reaktioita. Orgasmia lähestyttäessä yhdyntätahti saattaa hieman nopeutua kuin luonnostaan. Mitään erityistä voimaa peniksen työntelyssä ei ole kuitenkaan pakko käyttää. Yhdyntätahti voi olla hidaskin, jos se tuntuu ominaisemmalta itselle ja kumppanille. Aina ei ole pakko liikuttaa penistä ollenkaan. Tällaisissa tilanteissa seksuaalista nautintoa tuottaa esimerkiksi seksiasento ja muut kehon liikkeet sekä hyväilyt. Kumppanin kanssa voi kokeilla, millainen seksitapa tuntuu juuri kyseisessä hetkessä nautinnollisimmalta.

Neuvonnan tiimi