raiskaus

moi. entinen poikaystäväni raiskasi minut viime marraskuussa. en silloin halunnut kertoa asiasta kellekkään tai tehdä rikosilmoitusta, enkä vieläkään halua, mutta koska tapahtuneesta jäi jonkinlainen trauma niin haluaisin siihen apua. en saa yöllä unta, saan tapahtuneesta epämiellyttäviä takaumia, muistikuvia ja paniikkikohtauksia. käyn psykiatrian polilla muiden asioiden takia, niin voisinko kertoa asiasta siellä niin, että työntekijäni ei kertoisi vanhemmilleni, tekisi lastensuojeluilmoitusta tai rikosilmoitusta?

Hei ja kiitos kysymyksestäsi. Todella hienoa, että uskalsit lähestyä meitä etkä jäänyt yksin asian kanssa.

Pohdit että tulisiko sinun kertoa psykiatrian polilla siitä, että olet kokenut seksuaaliväkivaltaa. Lähtökohtaisesti kannustan ihmisiä kertomaan koetusta väkivallasta ammattilaisille. Tämä johtuu siitä, että mitä enemmän sinua hoitavilla ammattilaisilla on ajantasaista tietoa tilanteestasi, sitä paremmat mahdollisuudet heillä on tarjota juuri sinulle sopivaa tukea. Kuvaat viestissäsi hyvin tyypillisiä seksuaaliväkivallan jälkeisiä reaktioita. Näihin reaktioihin on saatavilla apua.

Olet oikeassa siinä, että nuorten parissa työskentelevillä aikuisilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus ja ilmoitus poliisille, mikäli he kuulevat alaikäiseen asiakkaaseensa kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Ilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena on suojella alaikäistä ja varmistaa tuen saanti. Toisinaan on liikkeellä huhuja siitä, mitä lastensuojeluilmoitus tarkoittaa. Löydät asiallista tietoa esimerkiksi täältä.

Moni seksuaaliväkivaltaa kokenut nuori kantaa suurta huolta siitä, että vanhemmat tai läheiset saisivat tietää tapahtuneesta väkivallasta. Jos kodin ilmapiiri on kuitenkin muutoin turvallinen, se että vanhemmat tietävät asiasta voi olla hyvin helpottavaa. Parhaassa tapauksessa läheisiltä voi saada merkittävää tukea. Myös rikosilmoituksen tekeminen voi tuntua ahdistavalta etenkin, jos tekijä on tuttu. Suomen lain mukaan raiskaus on kuitenkin väärin ja rangaistava teko silloinkin, kun raiskaus tapahtuu tutun ihmisen, kuten kumppanin tai ex-kumppanin toimesta.

Olet ottanut esimmäisen askeleen olemalla meihin yhteydessä. Kiitä itseäsi siitä, että rohkenit laittaa viestiä. Minusta olisi hyvä jos voisit jatkaa juttelua asiasta ammattilaisen kanssa. Suomessa on olemassa uhreille suunnattuja tukipalveluita, joihin on mahdollista soittaa tai kirjoittaa nimettömänä. Miltä kuulostaisi sellainen, että voisit soittaa tai viestittää aluksi johonkin nimettömään palveluun? Näin pääsisit turvallisesti pohtimaan esimerkiksi kysymystä siitä, miksi lastensuojeluilmoitus tai ilmoitus poliisille tuntuu ei-toivotulta. Ammattilaisen tuella olisi myös mahdollista miettiä, että miten asiasta voisi kertoa sinua hoitaville ammattilaisille tai sellaisille sinulle tärkeille ihmisille, joilta voisit saada tukea.

Nollalinja päivystää ympäri vuorokauden ja linjalle soittaminen on maksutonta. Koulutetuilla työntekijöillä on asiantuntemusta myös seksuaaliväkivallasta. Yhteystiedot löydät täältä. Myös Rikosuhripäivystyksestä löytyy laajaa asiantuntemusta ja tietoa esimerkiksi siitä, mitä rikosilmoitus käytännössä tarkoittaa. Yhteystietoja ja tietoja palveluista löydät täältä. Jos puhelimessa puhuminen tuntuu hankalalta niin Rikosuhripäivystyksellä on myös chat-palvelu, josta löydät tietoa tämän sivun oikeasta laidasta.

Tuntuuko sinusta siltä, että voisit olla yhteydessä vaikka jompaan kumpaan yllä mainituista palveluista? Jos ei niin laita vaikka meille tänne uusi, anonyymi viesti niin jatketaan miettimistä yhdessä. Tärkeintä on että et jää asian kanssa yksin.

Haluan vielä korostaa, että vaikka seksuaaliväkivallan uhri tuntee usein häpeää ja syyllisyyttä tapahtuneesta, väkivalta ei ole koskaan uhrin syytä. Sinun ei tarvitse hävetä. Vastuu on aina tekijällä. Paljon voimia sinulle.

Maria Vihlman