Saavatko pornotuottajat kähmiä töihin tarjoutuvia?

Pitääkö paikkansa, että pornotuottajat saavat kähmiä töihin tarjoutuvia naisia oman mielensä mukaan, ja kokeilla onko hyvät muodot tisseissä ja perseessä? Yksi kaveri sanoi, että tuottajat saavat myös panna näyttelijöitä, ja tehdä lähes mitä haluavat.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Pornotuottajia velvoittavat ja rajoittavat samat lait kuin kaikkia muitakin. Jokaisella on itsemääräämisoikeus kehoonsa ja toisella ei ole oikeus koskettaa työnhakutilanteissa tissejä tai persettä. Kaikenlainen epäsopiva käytös, kosketteleminen tai paneminen on työnantajataholta väärin ja laitonta. Alan sisällä saattaa kuitenkin esiintyä väärinkäytöksiä ja siten myös kaverisi kuvaamaa käytöstä. Näyttelijöiden kohtelutapa riippuu paljon esimerkiksi tuottajasta, tuotantoyhtiöstä sekä joskus myös elokuvan valmistusmaasta. Lisätietoa pornoon liittyen saatte kaverisi kanssa täältä.

Neuvonnan tiimi