Sänkyyn virtsaaminen huolettaa

Olen 24-vuotias perusterve nainen, ja heräsin viime yönä siihen, että virtsasin sänkyyn. En ymmärrä mistä moinen johtui. Ikinä ennen ei ole näin käynyt. Minulla ei ollut edes mitenkään todella kova hätä ja en ollut mielestäni edes erityisen syvässä unessa. Täytyisikö tästä huolestua?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Sänkyyn virtsaaminen voi nolostuttaa ja ihmetyttää. Vahinkoja voi sattua kenelle vain ja kyse saattoi olla vain ainutkertaisesta tapahtumasta.

Kerroit olevasi perusterve. Oletko havainnut mitään muutoksia päivän aikana tapahtuvan virtsaamisen tarpeen suhteen tai muita oireita kehossasi? Oletko kokenut ponnistaessa virtsankarkailua? Onko elämäntilanteesi pysynyt ennallaan vai onko siinä ollut muutoksia viime aikoina? Jokaisen ihmisen tilanne on aina yksilöllinen. Yöllisen sänkyyn virtsaamisen taustalta saattaa joskus löytyä esimerkiksi virtsatietulehdus, diabetes tai stressi. Mikäli tapaus vaivaa mieltä illalla, voi vessakäynti juuri ennen nukkumaan menemistä luoda itselle turvallisemman olon.

Oma tilanne saattaa aiheuttaa epävarmuutta ja huolta. Jos asia painaa vielä mieltäsi, sinulle tulee muita oireita tai yöllinen virtsaaminen toistuu, kannattaa jutella asiasta terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Terveydenhuollon ammattilainen voi tarvittaessa auttaa sinua löytämään sopivan auttamismuodon ja saat samalla mielenrauhan asiasi suhteen.

Neuvonnan tiimi