Seksileikkien leikkiminen lapsena Barbieilla

Kun olin kuudennella luokalla leikin barbeilla ja jostain syystä päätin laittaa Barbien ja Kenin harrastamaan seksiä, laitoin ne makaamaan päällekkäin alasti ja liikuttelin niitä. On likainen olo, tuntuu että olen väärinkäyttänyt leluja. Kuuluuko tuommoinen leikki normaaliin lapsen kehitykseen?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Lapsen tapa hahmottaa ja jäsennellä maailmaa tapahtuu leikin kautta. Erilaiset ns. lääkärileikit tai muut seksuaalisuuteen viittaavat leikit ovat luonnollinen osa lapsen kehitystä. Kaikki eivät lääkärileikkejä leiki, mutta lääkärileikeissä ei ole myöskään mitään väärää. Lääkärileikkejä leikitään niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka lapsi siinä kehityshetkessä omaa.

Moni muukin on kuvannut leikkineensä lapsena aivan samanlaisia leikkejä Barbieilla kuin sinä. Tällaisissa leikeissä ei ole mitään outoa ja niistä ei tarvitse kantaa syyllisyyttä. Kyseiset leikit ovat verrattavissa aiemmin mainittuihin lääkärileikkeihin ja siten ovat myös tavallinen osa lapsen kehitystä.

Onko tuo likainen olo seurannut sinua lapsuudesta asti vai onko tuntemus noussut esiin vasta hiljattain? Et ole tehnyt mitään pahaa. Mikäli tunne on voimakas tai vaivaa sinua edelleen, voi olla hyvä jutella kokemuksesta ammattilaisen kanssa. Tällöin sinua voisi hyödyttää esimerkiksi neuvontapuhelimeen soittaminen. Yhteystietomme saat tämän linkin takaa.

 

Neuvonnan tiimi