Seksistä jutteleminen netissä kehitysvammaisen kanssa

Hei, aloin juttelemaan netissä ihmiselle josta näkyi päälleppäin että hänellä on jonkinsortin kehitysvamma. Hän oli kommentoinut seksuaaliasia asioita toisen naisen kuvaan. Menin juttelemaan hänelle ja keskustelu meni seksiin liittyviin asioihin hänen toimestaan. Lähdin siihen mukaan ja aloin katumaan että teinkö väärin. Lopetin keskustelun ja pyysin häneltä anteeksi. Olenko nyt siis rikkonut lakia tai käyttänyt häntä hyväkseni? Miten pääsen katumuksesta ja syyllisyydestä pois?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On arvokas taito osata tarkastella omaa käytöstään. Seksuaaliasioista puhuminen voi tuntua kiinnostavalta. Varsinkin nettikeskusteluissa puhe saattaa kääntyä helpommin intiimeihin asioihin kuin kasvotusten tapahtuvassa kanssakäymisessä.

Seksuaalisuudesta ja seksistä voi keskustella netissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat keskustelussa mukana omasta vapaasta tahdostaan. Jos henkilö oli täysi-ikäinen etkä loukannut henkilön itsemääräämisoikeutta pakottamalla, uhkailemalla tai kiristämällä häntä tekemään tai sanomaan jotain, et ole tehnyt mitään kiellettyä. Lisätietoa seksiviestittelystä saat täältä.

Olet tehnyt oikein pyytämällä anteeksi ja lopettamalla keskustelun tilanteessa, jossa aloit tuntea katumusta. Tuntuiko sinusta, että henkilö ei ollut pahastunut keskustelustanne? Toisen kirjoituksista voi hieman pystyä päättelemään, millaisena hän koki keskustelunne. Jos hän ei pahastunut tai loukkaantunut kirjoituksistasi, ei asiasta tarvitse tämänkään takia kantaa huolta tai syyllisyyttä. Mikäli haluaisi jatkossa puhua seksuaalisuudesta, on kyseisistä asioista hyvä jutella varmuuden vuoksi vain sellaisten henkilöiden kanssa, joiden seurassa tietää seksiviestittelyn olevan täysin sallittua.

Katumus ja syyllisyyden tunne saattavat olla päällimmäisenä mielessä, jos tilanteesta ei ole kulunut vielä pitkää aikaa. Syyllisyyden tunnetta voi yrittää lievittää itsemyötätunnon avulla. Sinulla on lupa antaa itsellesi anteeksi. Viestisi perusteella mitään pahaa ei tapahtunut. Teit parhaasi korjataksesi tilanteen heti, kun aloit tuntea katumusta. Oli suoraselkäistä ja kypsää toimia kuvaamallasi tavalla.

Millainen olo sinulla tällä hetkellä on? Asioista puhuminen auttaa usein. Voit jutella esimerkiksi jonkun luotettavan ystävän kanssa tai soittaa neuvontapuhelimeemme. Mikäli tapahtunut vaivaisi sinua edelleen, on tukea saatavilla myös seksuaalineuvojan vastaanotolla. Yhteystiedot saat täältä. Voit kuitenkin päästää syyllisyyden tunteesta irti ja olla rauhassa tilanteesi suhteen.

Neuvonnan tiimi