Senioriseksi

miten senioriiässä voi ja pystyy harrastamaan seksiä olisiko hyviä ohjeita siihen?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Ikä ei estä seksuaalisuudesta tai seksistä nauttimista. On kuitenkin yksilöllistä, miten seniori-iässä harrastetaan seksiä. Seksistä voi nauttia samaan tapaan kuin nuorempanakin joko yksin itsetyydytyksen muodossa tai yhdynnässä mahdollisen kumppanin kanssa. Joissain tapauksissa muun muassa terveyteen liittyvät seikat saattavat kuitenkin asettaa haasteita seksin harrastamiselle. Tällöin seksin harrastamista on mahdollista avittaa esimerkiksi erilaisilla apuvälineillä tai seksuaalista hyvinvointia edistävillä tuotteilla.

Korkeammalla iällä läheisyyden ja kosketuksen tarve saattaa korostua aiempaa enemmän. Pääpaino ei kaikilla olekaan välttämättä yhdynnässä tai muunlaisen seksin harrastamisessa. Seksielämästä onkin lupa tehdä omannäköistänsä. Koska jokaisen henkilön/henkilöiden tilanne ja tarpeet ovat aina yksilöllisiä, voi tarkempia ohjeita saada asiaan seksuaalineuvojalta. Yhteystietomme löytyvät täältä.

Neuvonnan tiimi