Siemensyöksyn saaminen ilman pippeliin koskettamista

Onko pojan mahdollista tai mitenkään todennäköistä saada siemensyöksyä ilman että koskee pippeliin, ihan vain sen takia että näkee alastoman tytön rinnat tai pimpin? Mulla saattaa olla mahdollisuus nähdä yks nätti tyttö alasti pian ja huolettaa että näin käy.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä juttu, ettet jäänyt yksin sinua vaivaavan asian kanssa. Jokaisen keho on yksilöllinen; siemensyöksy saattaa tulla joillakin ilman pippelin koskettamista ja toisilla taas ei. Olipa lopputulos mikä tahansa, on kyse kehon luonnollisesta reaktiosta, jota ei tarvitse hävetä. Tyttöjä on erilaisia, mutta jotkut saattavat pitää tilannetta jopa kiihottavana tai omalta osaltaan rohkaisevana, kun huomaa toisen nauttivan niin paljon, että saa siemensyöksyn.

Asialla ei kannata liikaa vaivata päätään, sillä kehojen lisäksi myös seksikerroissa on erovaisuuksia. Siemensyöksyt kuuluvat elämään ja jos siemensyöksy tulee ensin nopeasti, voi hyväilyjä silti jatkaa tytön osalta. Useimmilla ihmisillä on mahdollista saada erektio vielä uudestaankin hetken päästä ja tällöin siemensyöksy ei välttämättä tule myöskään yhtä nopeasti tai helposti kuin ensimmäisellä kerralla. Monesti jännittäviin tilanteisiin tottuu ajan myötä ja samalla myös pystyy kontrolloimaan siemensyöksynsä tulemista. Vahinkoja voi sattua kenelle vain ja niistä selvitään rennolla asenteella sekä leikkimielisyydellä.

Huolistaan on tärkeää puhua kyseiselle tytölle. Myös tytöllä saattaa olla omia huoliaan, joita sinä voit helpottaa kuuntelemalla häntä. Yhdessä voitte keksiä, mitä silloin tehdään, jos jotakin odottamatonta tapahtuu. Puhumisessa ei ole mitään noloa ja toisen näkeminen alasti sekä mahdollinen seksin harrastaminenkaan ei välttämättä jännitä niin paljon kuin aiemmin, jos puhuu tilanteesta jo etukäteen toisen kanssa.

Toivottavasti kaikki sujuisi mallikkaasti. Jos sinusta tuntuu, että huolet painavat sinua, olet lämpimästi tervetullut juttelemaan neuvontapuhelimeen kanssamme. Mikään huoli ei ole liian pieni jaettavaksi ja monesti jutteleminen voi helpottaa omaa oloa. Halutessanne voitte tutustua mainitsemasi tytön kanssa yhdessä vielä ekaa kertaa käsittelevään artikkeliimme.

Neuvonnan tiimi